tiistai 9. kesäkuuta 2015

Hyvästit

Elikkäs tätä postausta kirjoittelen ikävä kyllä jo Suomesta. Viimeisellä viikolla Balilla tuli tenttien ja valmistumisseremonian ohella käyty muutamalla rannalla sekä osteltua viimeisiä ostoksia. Ei siis mitään kovin erikoista. Kerettiin me myös käydä vielä viimeisissä villa bileissä. Siitä kuinka tentit meni ei ole mitään käsitystä, sillä tulokset tulevat vasta myöhemmin. Ainoa mistä tiedämme tulokset on Indonesian kielen puhekoe, josta villalaisemme sai kaikki noin 90 pistettä sadasta. Eli ainakin tuloksien mukaan puhumme sujuvaa Indonesiaa mutta todellisuudesta en olekaan niin varma.

Meidän lemppari ranta Dremaland

Viimeisellä viikolla meitä varjosti myös yksi ikävä asia, sillä Jaakko oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähteny sairaalaan kovan kuumeen takia. Tauti diagnosoitiin dengue kuumeeksi, joka on aika vakava tauti ja Jaakko viettikin sairaalassa viikon verran ja täten missasi lentonsa Suomeen. Tällä hetkellä hänen olonsa on onneksi jo parempi ja on päässyt Suomeen noin viikon suunniteltua myöhemmin.


Me muut kuitenkin lähdettiin siis perjantaina 29.5 Suomea kohti. Matkustusaikaa oli yhteensä noin 20 tuntia, vaikka meillä oli suorat lennot Singaporesta Helsinkiin. Onneksi lennot sujuivat ilman sen suurempia kommelluksia. Minä ja Ninnu jouduttiin vain kolme kertaa pistotarkastuksiin matkatavaroidemme kanssa.


Meidän villan henkilökuntaa


En olettanut, että Suomeen palatessa iskisi näin kova ikävä Balia. Viimeisenä päivänä herätessä tajuntaan iski, että nyt täältä lähdetään pois. Paikasta, josta oli tullut niin tärkeä ja ihana uusi kotimme. Matka lentokentälle olikin ehkä vaikein kun muisteltiin kuluneiden viiden kuukauden tapahtumia. Mutta niin sitä nyt vaan ollaan Suomessa ja yritetään palata takaisin normaaliin (ja ehkä hieman tylsään) arkeen. Sopeutumista ei ainakaan helpota tämä Suomen 10 asteinen kesä.

Balillakin välillä vähän kurja sää

Alkaa olla jo aika klisee hokea, kuinka ystävällisiä ihmisiä Aasialaiset ovat. Mutta näin jälkikäteen mietittynä en ehkä tavannut yhtäkään ilkeää paikallista, kun taas Suomessa ei ole ollenkaan kummallista törmätä epäystävällisiin ihmisiin. Balilla jotkut menivät jopa äärimmäisyyksiin yrittäessään auttaa, vaikkei yhteistä kieltäkään meinannutkaan löytyä. Mieleeni muistuu kun kerran olin eksyksissä skootterini kanssa pienillä pimeillä kujilla, jossa kierteli erittäin vihaisia kulkukoiria, jotka yrittivät purra. Eräs mies huomasi hätäni mutta ei puhunut englantia enkä minä kauheasti Indoneesiaa. Loppujen lopuksi paikalla oli miehen koko suku auttamassa minua ja pohtimassa mihin suuntaan minun tulisi mennä. Niin siitäkin vain selvittiin.


Kuvan tyttö ei liity tapaukseen

Liikenne oli erittäin kaaottista ja hieman jännitti Suomessa hypätä takaisin ratin taakse. Liikenne on toisenpuoleista, on jopa olemassa liikennesäännöt, kaistaviivoilla ja nopeusrajoituksilla on tarkoituksensa ja niitä noudatetaan eikä poliiseja voi niin vaan ajella karkuun. No ainakaan vielä en ole löytänyt itseäni väärältä puolelta tietä.









Meille kaikille syntyi ehkä hieman erilainen suhde Baliin. Itse rakastuin niin täysillä sukeltamiseen, että pohdittiin jo Ninnun kanssa että lähdetään sukellusohjaajiksi Balille töihin. No katsotaan nyt… :D Toiset meistä rakastuivat surffaamiseen ja muut aurinkoon. Joka tapuksessa kaikki meistä löysi itselleen jotain, minkä takia joksus palata. Näillä fiiliksillä voisin ehdottomasti lähteä takaisin! Mutta eipä mulla tässä muuta ja tämä on ikävä kyllä/onneksi nyt viimeinen päivitys, joten lopetan tämän turhan lätisemisen tähän.

Noora ja Ninnu kuittaa

-Noora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti