Näytetään tekstit, joissa on tunniste chinatown. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chinatown. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kuala Lumpur


Kuala Lumpuriin matkustettiin bussilla Singaporesta. Matka kesti noin 6 tuntia ja makso alle 20e. Bussissa jokaisella oli oma nojatuoli, jonka sai mukavasti makuuasentoonkin. Singaporen rajalla piti hypätä pois bussista ja käydä leimaamassa passi. Tämän jälkeen ajettiin sillan yli Malesian puolelle, jossa piti taas hypätä bussista pois ja mennä passintarkastukseen sekä matkatavaroiden läpivalasuun. Turvatarkastusmiehet vahtasivat kyllä enemmänkin meitä kun meidän tavaroita. Nipakin käveli vaan vahingossa reppu selässä koko läpivalaistuksen ohi, eikä miehillä ollut tähän mitään kommentoitavaa. Tämän jälkeen päästiin kunnolla matkaan. Toki rajojen ylitykseen meni 1,5h vaikka matka olikin vain noin 10 kilometriä. Onneksi bussissa oli myös paikallisia ihmisiä, joiden käytöstä seurattiin, että osattiin toimia oikein rajojen ylityksissä. Bussi piti yhden pissitauon Malesian puolella ja koettiinkin sitten heti ensimmäinen pelkkä reikä lattiassa vessakokemus.

Bussimatka Kuala Lumpuria

Kuala Lumpuriin päästessä jatkettiin matkaa hotellille metrolla. Matkat metrolla maksoi noin 30 senttiä Suomen rahaa suunta, eli aika mitättömiä summia. Hotelli löyty aika helposti vaikka tarkkaa sijaintia ei ollutkaan tiedossa. Hotelliin päästessä selvisi, että meidän huoneet oli annettu joillekkin toisille. Epätoivo laski kuitenki nopeesti kun kuultiin, että saataisiin ensimmäiselle yölle paremmat huoneet kuin mistä oltiin maksettu. Alunperin meillä oli kaksi 4 hengen huonetta mutta saatiinkiin neljä 2 hengen huonetta ensimmäiseksi yöksi. No hotelli nyt oli mitä oli. Vähän eri mistään oltiin ehkä maksettu mutta kuitenkin ihan kohtuullinen. Suurimpana miinuksena oli vessat, johon oli vain lasinen ovi sängyn vieressä, eli toinen saattoi nähdä ja kuulla kaiken mitä oven toisella puolella taphtui. Siinä sitä romantiikkaa sitten olikin kun Artun kanssa oltiin yhdessä huoneessa.

Hyvä sijainti hotelilla kun juna kulkee ikkunan takana

Ensimmäisenä päivänä oltiin aika väsyneitä eikä mielenkiintoa tuntunut löytyvän oikein kellään kaupungin tutkimiseen. No lähdettiin sitten läheiselle torille kiertelemään ja etsimään ruokapaikka, joka osottautui kuitenkin virheeksi. Torilla ei myyty kuin muslimivaatteita eli kaapuja sekä huntuja. Itse olimme shortseissa liikenteessä ja saimmekin yli sallitujen rajojen katseita. Osittain aika paheksuvia ja osittain sitten niitä toisia katseita... Kaikilla pieni nälkäkänkkäränkkä päällä ja jonkun aikaa kierrellessämme katseiden lomassa päätimme ottaa metron samaan paikkaan mihin bussi meidät jätti aikaisemmin ja etsiä ruokapaikkaa sieltä. Suuntasimme sitten Papa John'siin pizzalle länsimaiseen tapaan. "Paremmalla" alueella emme saaneet enää katseitakaan niin paljoa. Syömisen jälkeen suuntasimme vain hotellille nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan päivään.

Toisena aamuna vaihdoimme toisiin huoneisiin. Alun perin mun piti olla poikien kanssa ja Ninnun ja Jeminan Jaakon kanssa. Kuitenkin yksityisyyden puutteesta päätimme jakaa huoneet tytöille ja pojille. Päivällä lähdimme katsomaan Kuala Lumpurin kuuluisinta nähtävyyttä eli kaksois torneja. Tornien alueet olivatkin aivan jotain muuta kuin hotellimme. Kaikki oli täysin siistiä ja puhdasta ja alue oli muutenkin hienoa. Kiertelimme muutamassa valtavassa ostoskekuksessa mutta liikkeiden tarjonta ei oikein vastannut budjettiamme ja jätimme Chanelit ja Pradat ostamatta. Kävimme katsomassa tornien sisäänpääsyllä jos jostain syystä lippuja olisi vielä jäljella kun lukemamme perusteella ne myydään jo aamun ensituntien aikana loppuun. Torni oli kuitenkin maanantaisin suljettu ja hintakin meille liian huokea, noin 20e, joten päätettiin jättää maisemien ihailu kokonaan. Lounastimme läheisessä puistossa ja jotkut Aasialaiset turistit halusivat ottaa meidän kanssa kuvia. Kuala Lumpurissa jouduttiin kyllä aikamoiseen turistin kameraan poseerattavaksi.
Kuala Lumpurin ostoskeskus

Muutamat lenkkarit
Kaksois tornit


Puistolounas
Hotellilla pyörähtämisen jälkeen lähdimme paikalliseen China Towniin etsimään ruokaa sekä ostoksia. Kiinalaisen kaupungin tapaan ruokakojuja oli vieri vieressä ja alueen pöydillä sai syödä missä vain. Tämä helpottaa isomman porukan ruokailua huomattavasti kun kaikki saavat tilata mistä haluavat ja kuitenkin syödä yhdessä. Ruoka oli maittavaa, vaikka itse tilasin vahingossa sweet&sour kanan kun ruokien nimet olivat paikallisella kielellä, vaikka yritin itselleni täysin poikkeavalla käytöksellä tilata jotain eksoottisempaa. China Townin ostoskatu oli suurempaakin suurempi ja rojua löytyi joka lähtöön. Niklas taisi olla ainut, joka osti jotain ja hänkin vain boksereita. Itse yritin tinkaa laukkua, joka jäi kuitenkin onneksi ostamatta, sillä muutamaa päivää myöhemmin löysin saman laukun ostoskeskuksen liikkeestä melkein puolet halvemmalla. Eli ei se roju sielä liian halpaa ainakaan tainnut olla. Mutta yleisesti hintataso täälä on erittäin alhainen, esimerkiksi ruoka-annokset paikallisissa paikoissa maksavat noin kahta euroa. Ja kaiken näköiset mehut ja kahvijuomat ovat eurosta kahteen euroon! Niihin onkin täälä muutama euro sitten palanut.

Hyvää ruokaa kielet poskella sekä hieman köyhä aamupala


Yritettiin Nipan kaa sopeutua paikallisten joukkoon eli kaavut päälle
China Townin jälkeen Niklas uskaltautui paikalliseen parturiin. Mentiin sinne kolmistaan Artun ja Niklaksen kanssa. Arttu toimi hiusmallina ja minä vaan henkisenä tukena. Toinen partureista ei ilmeisesti ollut kovin tyytyväinen siihen, että minä naisena olin astunut miesten parturiin. Tuli nimittäin semmoisia katseita. Operaatio oli ohi 5 minuutissa ja parturi käytti hieman kummalisia metodeja, esimerkiksi hakkasi Niklaksen päälakea käsillään. Summakaan ei ollut päätä huimaava, sillä koko operaatiosta selvisi noin kolmella eurolla. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä!

Niklas parturissa

-Noora


Ensivaikutelma Kuala Lumpurin katukuvasta ei ollut kovin mieluinen. Joka paikassa ihmiset, varsinkin miehet tuijottivat meitä kuin turistinähtävyyttä ja halusivat ottaa kanssamme kuvia. Kaupungin kadut vaikuttivat myös erittäin likaisilta verrattuna Singaporeen totuttuun siisteyteen. Liikenne kaupungissa oli todella kaaoottinen ja tööttien äänet saivat sydämen pompahtamaan aina yhden ylimääräisen lyönnin. Pienen alkushokin jälkeen kaupungin vilinään tottui kuitenkin nopeasti, ja jo toisena päivänä kaduilla kulkeminen ei tuntunut enää yhtään niin epämiellyttävältä kuin aikaisemmin.

Matkalla kaivoksille. Junassa oli oma vaunu naisille :D
Kolmantena päivänä suunnitelmana oli mennä tutustumaan ulkokaupungissa sijaitsevaan kaivokseen, joka on samalla myös jonkinlainen Muslimien pyhiinvaelluspaikka. Paikka sijaitsee vuoren sisällä ja sinne tulee kivuta noin 250 porrasta, jotta pääsee perille kaivokseen. Olimme edellisenä iltana selvittäneet, että kyseiseen paikkaan tuli pukeutua yli polven ylettyviin housuihin ja myös olkapäät tuli olla peitettynä.  Kaivoimme siis rinkasta ainoat pitkät housumme ja suuntasimme metrolla kohti Batu cavesia. Päästyämme perille kipusimme portaat ylös porottavassa auringonpaahteessa, sillä emme tienkään tajunneet kuin vasta puolivälissä, että toinen puoli portaikosta olisi ollut täysin varjossa. Portaat olivat myös täynnä apinoita, jotka onnistuivat varoituksista huolimatta varastamaan Jaakolta vesipullon. Hengästyneinä ja selkä hikeä valuen ihastelimme hetken aikaa luolaa, jonka jälkeen osa porukasta kävi opastetulla kierroksella pimeässä luolassa. Koska luola oli täynnä lepakoita ja hämähäkkejä, jätin kierroksen itse suosiolla väliin ja menimme lopun porukan kanssa odottelemaan muita takaisin alas.
Matka ylös portaita ja maisemat alas

Apina ja varastettu vesipullo
Matkalla pimeään luolaan
Kauhistunut Noora
Iloiset pojat
Väsyneenä ja nälkäisenä rankasta päivästä suuntasimme suoraan lähimpään ruokapaikkaan ja hotelille hetkeksi lepäämään. Hetken levättyä lähdimme taas viilettämään kaupungille ja päädyimme suureen ostoskeskukseen, jossa oli myynnissä lähes kymmenen kerrosta ainoastaan elektroniikkaa. Kaikki elektroniikka oli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa ja hetken aikaa harkitsimme jo Nooran kanssa uusien puhelimien ostamista. Emme kuitenkaan halunneet ostaa uusia puhelimia Balille, jonka takia ostokset jäivät tekemättä ja jatkoimme matkaamme läheiselle ruokakadulle. Löysimme sieltä hyvän ravintolan, josta sai kana –ja lihavartaita vain 25 sentillä. Täytimme vatsamme vartailla ja lähdimme keräämään voimia hotellille seuraavaa päivää varten.
Valtava elektroniikka kauppakeskus

Ruokakatu ja herkulliset lihavartaat
Koska Kuala Lumpurissa ei juurikaan ole mitään erityistä nähtävää tornien ja luolien lisäksi, päätimme viimeisenä päivänä kuluttaaa aikaamme shoppailemalla. Kolmannen kerran samassa paikassa aamupalan syötyämme lähdimme metsästämään KWC center nimistä kaupakeskusta, josta oletimme löytävämme länsimaalaisempia kauppoja kuin muista ostoskeskuksista. Odotuksemme osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä paikka oli taas täynnä samoja huivi ja kaapu kauppoja, joita tuntui löytyvän jokaisen kadun varrelta. Päätimme siis suunnata takasin tututtuun ja turvalliseen kauppakeskukseen, jossa olimme käyneet jo ensimmäisenä päivänä. Tämäkin paikka osoittautui kuitenkin hiukan pettymykseksi, sillä ainoat ostokset joita tarttui mukaan olivat muutama kynsilakka ja lenkkarit.
Ainoa hyvä asia KWC centerissä. Peli, josta pystyi voittamaan puhelimia.

Koko päivän kaupoissa kiertelyn jälkeen menimme hotellille pakkaamaan rinkat valmiiksi ja lähdimme taas samaan paikkaan syömään mistä olimme saaneet hyvää ruokaa myös aikaisemmin. Noora sai itselleen myös kauan himoitsemansa crepen eli mansikoilla ja kermavaahdolla täytetyn letun. Pojat lähtivät vielä tämän jälkeen katsomaan kaksoistorneja pimeällä, mutta menimme tyttöjen kanssa jo hotellille valmistautumaan rankkaan aamu kuuden herätykseen.


Hyvää ruokaa Chinatownissa


- Nina










keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Singapore päivät 3 & 4

Singapore on nyt takana päin ja tykkäsin siitä kyllä kaupunkina. Paljon pilvenpiirtäjiä ja muita hienoja rakennuksia. Erityisesti iltaisin kaupungin rakennukset valoineen pääsivät oikeuksiinsa. Julkinenliikenne toimi moitteettomasti ja metro oli meillekin elinehto täälä, sillä Singapore on yhtä keskustaa ja matkat eri nähtävyyksien välillä muutamia kilometrejä. Singapore ei kuitenkan ollut ihan sitä mitä olin odottanut. Ihmiset eivät puhuneet englantia kovinkaan hyvin, vaikka niin olin kuullut jokapuolella väitettävän. Supersiistiä ja hienoa ei ollut kuin muutamalla tietyillä erittäin rikkailla alueilla, kuten paikallisella Wall Streetillä sekä Marina Bayssa, jossa sijaitsi kuuluisa infinity pool hotelleineen. Ehkä oli hieman lapsellistakin olettaa, ettei koko maasta löytyisi roskan roskaa mistään. Toki siistiimpää sielä oli kuin Suomessa. Kaikissa keskuksissa oli monia siivoojia kokoajan hyörimässä ja hinkkaamassa jotain.


Kauppakeskukset olivat aivan valtavia! Yhtäkään ei oikeesti kierretty kokonaan, koska se olisi vaatinut aikaa kokonaisen päivän. Ostoskeskuksia oli myös aivan vierivieressä eli sieltä ei kyllä olisi ostosmahdollisuudet loppuneet kellään kesken. Meidän ei kyllä tullut shoppailtua yhtään mitään kalliin hintatason takia. Minä taisin olla ainut joka osti jotain. Minion syömäpuikot ja neki ChinaTownista 2 dollarilla.


Mutta mitä me siis ollaan täälä tehty. Ninnu jo kertoi ensimmäisistä päivistä joten aloitetaan kolmannesta. Kolmantena päivänä lähdettiin aamupäivästä käymään Little Indiassa metrolla. Kokemus oli pieni pettymys hienon ChinaTownin jälkeen. Mikään ei oikeastaan Little Indiassa kertonut alueen etnisyydestä paitsi sielä olevat ihmiset. Käveltiin yksi pääkatu läpi ja käytiin paikallisessa Halpa-Hallissa. Me taidettiinkin enemmän olla se nähtävyys sielä alueella vaalean ihomme takia. Jonkin matkaa käveltyämme yritettiin löytää jotain ruokapaikkaa mutta kaikkialla myytiin vain kanan varpaita tai kilpikonna keittoa. Jätettiin ne välistä ja jatkettiin matkaa Arab Streetille. Kadun varrella oli muutama moskeja ja kuppiloita. Lopulta epätoivon astuttua kehiin nöyryttiin ja käytiin lounastamassa Subwayssa.


Little India
Little Indian ainoat nähtävyydet eli me
Tästä jatkettiin matkaa metrolla Orchard Roadille. Tämä kyseinen katu oli myös yksi Singaporen hienoimmista alueista Chanellin, Louis Vittonin sekä muiden saman kategorian merkkien myymälöiden ryhmittämänä. Katu oli pitkä ja sen molemmilla puolilla oli kaikkien mahdollisten luksusmerkkien myymälät. Lenkkareissa kun oltiin liikenteessä emme yhteenkään liikkeeseen astuneet sisälle asti. Varaa meillä ei olisikaan tainnut ollakaan muutakun mäkkärin jäätelöihin, jotka söimme kadulla muiden ampuessa rahaa ilmaan. Alue oli kuitenkin näkemisen arvoinen ainakin omasta mielestäni. Illalla käytiin China Townissa syömässä ja Laurikin sai itseään miellyttävää ruokaa.

Maisemia Orchard Roadilla


China Townin jälkeen suuntasimme Sky Gardeniin, joka sijaitsee SIngaporen kuuluisimman hotellin Marina Bayn takapihalla. Skygardenissa on isoja “puita” joita ympäröi kasvallisuus. Iltaisin nämä puut on valaistu aivan älyttömän upeesti. Paikalle meidätki houkutteli alueen valoshow. Oli aika maagista istua näiden puiden alla niiden villkuessa ja vaihtaessa väriä musiikin tahtiin. Tarkoitus olis tämän jälkeen siirtyä yhden puun latvaan rakannettuun baariin nauttimaan maisemista. Laskelmia tehdessämme päätimme kuitenkin nauttia näistä maisemista Marina Bayn katolta. Lippu katolle maksoi 23 dollaria eli joku ehkä päälle 15e. Hotellikompleksi oli niin iso, että oikean oven löytyminen osottautui hieman hankalaksi. Löydettyemme hissi ohjasi meidät 56. kerrokseen. Matka katolle ei kestänyt kuin muutaman kymmenen sekuntia ja korvat menivätkin hississä lukkoon. Ylhäällä maisemat olivat kuitenkin häikäisevät! Kaikki kaupungin valot hohkasivat pimeässä ja näky muistutti kirkasta tähtitaivasta. Suosittelen ehdottomasti käymään täällä pimeässä, sillä näkymät oli unohtumattomat. Jonkun aikaa ihmettelemiseen kulutimmekin aikaa. Ikävä kyllä infinity poolille pääsivät vain hotellin asiakkaat. Tästä huvista olisi saanut muutaman satasen maksaa yöltä, joten pulahtamiset jäivät seuraavaan kertaan.


Sky Garden
Marina Bay hotelli
Maisemat Marina Bayn katolta
Meidän jengi
Tytöt China Townissa


Seuravaana aamuna lähdimme metrolla Sentosan saarelle. Saari on täynnä huvi- ja teemapuistoja sekä maan ilmeisesti ainut aurinkoranta, jonne hiekka on tuotu Hawajailta asti. Ikävä kyllä rantaa emme nähneet mutta sen sijaan vierailemme Under Water Worldissä. Tämä paikka päihitti kyllä mennen tullen Helsingin Sea Lifen. Eniten itse innostuin monista eri meduusoista. Lippujen osto oli hieman häämentävä hetki ku meille selvisi, että hinta olisi 38 dollaria mutta Mastercardilla maksettaessa sai 11 dollarin alennuksen kun muuten Mastercardin käytettävyys Singaporessa oli aika rajoittunutta.



Viimeinen päivä oli aika eläintäyteinen kun illalla suuntasimme vielä Singapore Zoon yösafarille. Oli kyllä jännä kokemus. Eläintarhassa kierrettiin pientä piemeää polkua sademetsän keskellä, jonka varrella eläimet olivat. Hämmentävää oli, että kaikki eläimet henggailivat siinä ihan meidän lähellä niin, että ne oli hyvin nähtävissä, vaikka aitaukset olivatkin isoja. Suurinta hämmenystä loi ehkä lentävät ketut, joiden olemsassaolo selvisi meille vain muutama päivä aikaisemmin. Näiden otuksien kanssa pääsi myös kävelemään samaan aitaukseen. Tässä kohtaa syke ei tainnut olla enää sallituissa rajoissa, sillä ne oli hemmetin isoja!! Sielä ne lentelei ympärinsä meidän päällä ja yhtä päästiin tarkastelemaan noin metrin päästä kun se roikkui puussa ylösalaisin ja tuijotti meitä isoilla silmillään. Myös muiden eläinten aitauksiin pääsi sisälle ihmettelemään. Lisäksi kiersimme eläintarhaa safari tyylillä autoissa istuen isompia eläimiä tarkastellen.

Leopardien kanssa päästiin aika iholle


Eläintarha reissu venyi aika myöhälle ja seuraavana päivänä heräsimmekin pirteinä heti kukolaulun jälkeen ja käänsimme suunnaksi seuraavan kohteen eli Malesian. Toivottavasti ei ollut liian pitkä ja tylsistyttävä teksti!


-Noora

tiistai 13. tammikuuta 2015

Singapore päivät 1 & 2

Neljä päivää Singaporessa on nyt vierähtänyt ja istutaan tällä hetkellä bussissa matkalla kohti Kuala Lumpuria. Päätettiin Nooran kanssa ottaa ilo irti tästä 5 tunnin bussimatkasta ja kertoa kuulumisia meidän reissusta ja Singaporen seikkailuista.

Viimeinen maisema Suomesta

Matka kohti Singaporea alkoi aika väsyneissä merkeissä, sillä lento Helsingistä kohti ensimmäistä etappia Amsterdamia lähti jo aikaisin aamusta. Kokonaisuudessaan 22 tunnin lentomatka taittui  hyvin lukuun ottamatta jatkuvaa väsymystä ja pientä paniikkia Amsterdamin kentällä kun lentokenttävirkailija vei meiltä matkaliput. Saatiin ne kuitenkin takaisin lähtöportilla, jonka jälkeen päästiin taas onnellisesti istumaan 11 tunniksi lentokoneen epämukaville penkeille. Nukkuminen lentokoneessa oli aika mahdotonta ja jokainen meistä taisi nukkua koko lentomatkan aikana vain muutaman tunnin. Siitä huolimatta aika pisimmällä lennolla meni yllättävän nopeasti, koska aikaa pystyi helposti kuluttamaan tuijottamalla leffoja tai sarjoja omasta telkkarista.



Pisimmän lennon jälkeen oli edessä vielä viimeinen lento Hongkongista Singaporeen, johon meillä oli vaihtoaikaa vain tunnin verran. Kerettiin lennolle kuitenkin ilman kiirettä ja jouduttiin jopa jonottamaan, että päästiin sisään koneeseen. Viimeisen lennon ajan kaikki olivat jo niin uupuneita, että 3 ja puolen tunnin matka ei tuntunut enää miltään. Oi sitä ilon tunnetta, kun vihdoin laskeuduimme Singaporen maaperälle.

iloinen Noora
Ensimmäisenä tavoitteena oli löytää hostelli ja saada painavat ja epämukavat rinkat nopeasti pois selästä. Rinkan kantaminen on nimittäin yllättävän rankkaa puuhaa, varsinkin kun mukaan on pakattu tavaroita lähes puolelle vuodelle.  Niklaksen ja sen kännykkään ladatun kartan avulla (jota ilman ei oltais millään pärjätty) löydettiin helposti perille hostelliin ja päästiin hengähtämään hetkeksi ennen kuin lähdettiin tutustumaan uuteen ja suureen kaupunkiin. Koska oltiin älyttömän väsyneitä matkustamisesta, ei ensimmäisenä päivänä jaksettu tehdä lähestulkoon mitään järkevää. Kierreltiin hetken aikaa lähiympäristöä ja otettiin pari selfietä Nooran goprolla, jonka jälkeen suunnattiin lähimpään mäkkäriin syömään. Tällöin porukkaan tuli mukaan myös Jaakko, joka oli tullut Singaporeen jo päivää aikaisemmin. Jaakko on mun ja Jeminan koulukaveri, joka tulee myös vaihtoon Balille.



Jalkojen lepuuttamisen ja ruokailun jälkeen päätettiin lähteä selvittämään mistä meidän bussi kohti Kuala Lumpuria lähtisi, jotta osattaisiin oikeaan paikkaan lähdön tullessa. Huonolla menestyksellä päädyttiin kiertämään helvetillinen lenkki ympäri kaupunkia, eikä koskaan löydetty kyseisen bussiyhtiön terminaalia. Luovutettiin ja päätettiin lähteä huoneeseen nukkumaan ja keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuja varten.

Toisena päivänä ohjelmassa oli lisää kiertelyä kaupungissa. Heti ravitsevan paahtoleipä-muro aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Chinatownia ja ihmeteltiin kaikkea sitä krääsätavaraa mitä jokainen koju oli pullollaan.

Chinatown

Ihmettelyn jälkeen suuntasimme kohti Gardens by the bayta, joka on jonkinlainen puisto/puutarha täynnä erilaisia trooppisen metsän kasveja. Noora ja Arttu kävi pyörähtämässä myös sisäpuutarhassa, johon muulla porukalla ei ollut kiinnostusta mennä suhteellisen korkean hinnan takia.

Maisemat matkalla Gardens by the bayhin
Gardens by the bay

Nipa ja Nopa
ilmaiset starbucksmaistiaiset
Kauppakeskuksen sisainen Venetsia
Illan kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Chinatown ja erityisesti Laurin eksoottinen ruokavalinta. Tavalliselta kanariisi annokselta kuulostanut ruoka ei ollutkaan ihan sitä mitä Lauri luuli, vaan lautasella oli kasa kananvarpaita.. Ei niin houkuttelevaa. Hienosti se kuitenkin näytti maistuvan.

Lauri ja kananvarpaat

Nyt ollaan vihdoin päästy Malesian puolelle ja löydetty hotelli kaupungin vilinästä. Aika erilainen meininki kuin Singaporessa, mutta kerrotaan siitä sitten lisää kun tää kaupunki on nähty kunnolla.


- Nina