Hyvästit

Elikkäs tätä postausta kirjoittelen ikävä kyllä jo Suomesta. Viimeisellä viikolla Balilla tuli tenttien ja valmistumisseremonian ohella käyty muutamalla rannalla sekä osteltua viimeisiä ostoksia. Ei siis mitään kovin erikoista. Kerettiin me myös käydä vielä viimeisissä villa bileissä. Siitä kuinka tentit meni ei ole mitään käsitystä, sillä tulokset tulevat vasta myöhemmin. Ainoa mistä tiedämme tulokset on Indonesian kielen puhekoe, josta villalaisemme sai kaikki noin 90 pistettä sadasta. Eli ainakin tuloksien mukaan puhumme sujuvaa Indonesiaa mutta todellisuudesta en olekaan niin varma.

Meidän lemppari ranta Dremaland

Viimeisellä viikolla meitä varjosti myös yksi ikävä asia, sillä Jaakko oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähteny sairaalaan kovan kuumeen takia. Tauti diagnosoitiin dengue kuumeeksi, joka on aika vakava tauti ja Jaakko viettikin sairaalassa viikon verran ja täten missasi lentonsa Suomeen. Tällä hetkellä hänen olonsa on onneksi jo parempi ja on päässyt Suomeen noin viikon suunniteltua myöhemmin.

Me muut kuitenkin lähdettiin siis perjantaina 29.5 Suomea kohti. Matkustusaikaa oli yhteensä noin 20 tuntia, vaikka meillä oli suorat lennot Singaporesta Helsinkiin. Onneksi lennot sujuivat ilman sen suurempia kommelluksia. Minä ja Ninnu jouduttiin vain kolme kertaa pistotarkastuksiin matkatavaroidemme kanssa.

Meidän villan henkilökuntaa

En olettanut, että Suomeen palatessa iskisi näin kova ikävä Balia. Viimeisenä päivänä herätessä tajuntaan iski, että nyt täältä lähdetään pois. Paikasta, josta oli tullut niin tärkeä ja ihana uusi kotimme. Matka lentokentälle olikin ehkä vaikein kun muisteltiin kuluneiden viiden kuukauden tapahtumia. Mutta niin sitä nyt vaan ollaan Suomessa ja yritetään palata takaisin normaaliin (ja ehkä hieman tylsään) arkeen. Sopeutumista ei ainakaan helpota tämä Suomen 10 asteinen kesä.

Balillakin välillä vähän kurja sää

Alkaa olla jo aika klisee hokea, kuinka ystävällisiä ihmisiä Aasialaiset ovat. Mutta näin jälkikäteen mietittynä en ehkä tavannut yhtäkään ilkeää paikallista, kun taas Suomessa ei ole ollenkaan kummallista törmätä epäystävällisiin ihmisiin. Balilla jotkut menivät jopa äärimmäisyyksiin yrittäessään auttaa, vaikkei yhteistä kieltäkään meinannutkaan löytyä. Mieleeni muistuu kun kerran olin eksyksissä skootterini kanssa pienillä pimeillä kujilla, jossa kierteli erittäin vihaisia kulkukoiria, jotka yrittivät purra. Eräs mies huomasi hätäni mutta ei puhunut englantia enkä minä kauheasti Indoneesiaa. Loppujen lopuksi paikalla oli miehen koko suku auttamassa minua ja pohtimassa mihin suuntaan minun tulisi mennä. Niin siitäkin vain selvittiin.

Kuvan tyttö ei liity tapaukseen

Liikenne oli erittäin kaaottista ja hieman jännitti Suomessa hypätä takaisin ratin taakse. Liikenne on toisenpuoleista, on jopa olemassa liikennesäännöt, kaistaviivoilla ja nopeusrajoituksilla on tarkoituksensa ja niitä noudatetaan eikä poliiseja voi niin vaan ajella karkuun. No ainakaan vielä en ole löytänyt itseäni väärältä puolelta tietä.

Meille kaikille syntyi ehkä hieman erilainen suhde Baliin. Itse rakastuin niin täysillä sukeltamiseen, että pohdittiin jo Ninnun kanssa että lähdetään sukellusohjaajiksi Balille töihin. No katsotaan nyt… :D Toiset meistä rakastuivat surffaamiseen ja muut aurinkoon. Joka tapuksessa kaikki meistä löysi itselleen jotain, minkä takia joksus palata. Näillä fiiliksillä voisin ehdottomasti lähteä takaisin! Mutta eipä mulla tässä muuta ja tämä on ikävä kyllä/onneksi nyt viimeinen päivitys, joten lopetan tämän turhan lätisemisen tähän.

Noora ja Ninnu kuittaa

-Noora

Reissu Lembonganille

Nyt on viimeinen kouluviikko lähtenyt käyntiin ja viimeiset hetket Balilla alkaa olla edessä. Toissa viikonloppuna lähdettiin käymään vielä yhdellä Balin saarista Lembonganilla. Reissuun lähti kaikki meidän villalta ja sen lisäksi myös muita vaihtareita. Lembongan ei ole turistien keskuudessa vielä niin suosittu saari kuin esimerkiksi Gilit ja sen huomasi hyvin, sillä saarella oli todella rauhallista. Miinus puolena tässä oli se, että iltaisin jos halusimme lähteä jonnekkin viettämään iltaan niin suurin osa ravintoloista oli kiinni tai menivät kiinni jo puolenyön aikaan. Yhtenä iltana istuskelimme rantabaarissa viimeisenä asiakkaina ja työntekijöiden piti tulla häätämään meidät pois, koska halusivat laittaa baarin kiinni jo kahdeltatoista.. 

                                               

Näkymä hotellilta

Ensimmäinen päivä saarella meni lähinnä siinä, että otettiin aurinkoa hotellilla ja uiskenneltiin meressä, jossa vesi oli kirkkainta mitä olen täällä tähän mennessä nähnyt. Meri oli täysin tyyni ja lilluimmekin vedessä yhteensä monta tuntia. Perjantaina kävimme aamusta vuokraamassa skootterit ja lähdimme kiertämään saarta niillä. Skootterit ovat kätevä tapa nahdä kaikki paikat saarella ja suuntasimmekin ensimmäisenä saaren toiseen päähän katsomaan mangrove metsää. Kyseessä on siis vesialue, jossa kasvaa mangrovepuita ympäriinsä, jotka ovat muodostaneet alueelle metsän, jossa menee jokia joita pitkin voi halutessaan mennä veneellä. Hetken mietinnän jälkeen päätimme ottaa allemme venekyydin ja lähdimme kiertämään aluetta paikallisen papan johdatuksella. Seuraavaksi etapiksi otimme Lembonganin vieressä sijaitsevan Ceninganin saaren, johon pääsi kätevästi siltaa pitkin. Silta oli tosin hiukan kyseenalaisen näköinen riippusilta, joka oli niin kapea, että jos joku tuli vastaan niin ohittaminen ei ollutkaan niin helppoa. Silta myös heilui jonkin verran mikä teki ajamisesta vielä vaikeampaa. Onneksi sain itse vain istua kyydissä poikien kyysätessä tyttöjä. Ceninganin saari oli vielä rauhallisempi kuin Lembongan eikä siellä loppujenlopuksi ollut oikeastaan mitään ihmeellistä nähtävää. Ajeltiin hetken aikaa saarella, jonka jälkeen palasimme toiselle saarelle ja kävimme katsomassa devils tear nimisen paikan sekä rannan, joka sijaitsi sen vieressä. Koska meillä oli skootterit iltaan asti käytössämme päätimme lähteä vielä illalla katsomaan auringonlaskua ja juomaan yhdet drinkit. Tämä auringonlasku oli hienoin mitä olen koskaan nähnyt, sillä taivas oli täysin pilvetön ja maisemat olivat huikeat.

Mangrove metsä

Devils tear

Lauantaiksi olimme varanneet sukelluksen kahteen eri divepointiin niiden kanssa, jotka omistavat sukelluskortin. Ensimmäinen sukelluspaikka oli Lembonganin vieressä sijaitsevan saaren Nusa Penidan rannikolla ja korallit olivat taas todella hienoja ja värikkäitä, sellaisia mitä tämän jälkeen tulee tuskin vähään aikaan näkemään. Meille ei oltu tarkalleen kerrottu minkälaisiin paikkoihin menisimme sukeltamaan ja toinen sukellus yllätti meidät kaikki, sillä emme osanneet odottaa mitään sellaista. Toinen paikka oli siis nimeltään mangrove point, joka oli drift divingin point eli paikka, jossa virtaus meressä on niin kova, että sielä sukeltaminen on lähinnä virran mukana menemistä. Aluksi kun laskeuduimme pohjaan ja huomasimme, että virtaus on todella kova, taisimme kaikki hiukan yllätyä ja ainakin minä menin jopa hiukan paniikkiin. Hetken totuttelun jälkeen virtaukseen kyllä tottui, mutta koko sukellus oli melkoista räpiköintiä kun yritti pitää itsensä hallinnassa ettei osuisi eteen sattuviin koralliseinämiin.. Sukelluksen jälkeen ohjaaja kertoi meille, että menimme sukelluksen aikana kahden kilometrin matkan puolessa tunnissa, joka on sukeltaessa aika kova vauhti. Oli kyllä kokemisen arvoinen sukellus, jota tuskin olisi tullut tehtyä kuudennella sukelluskerralla, jos olisi tienyt mitä se todellisuudessa on.

Lembonganin reissu oli mukava rentoutumis ja hauskanpito loma ja nyt onkin sitten koulussa alkanut tenttiviikko, jonka jälkeen koulunkäynti täällä on vihdoin paketissa. Viimeisinä päivinä koulun lisäksi olisi tarkoituksena keretä vielä nauttimaan auringosta ennen kuin onkin aika palata takaisin kotiin Suomeen!

- Nina

Hylkyjä ja vuorenhuippuja!

Vähän viime viikonlopun kuulumisia. Perjantaina lähdettiin Ninnun ja Niklaksen sekä neljän muun vaihtarin kanssa sukellusreissulle Balin itärannikolle. Niinkuin Ninnu viimeksi kertoi, on sukeltaminen ollut aina yksi mun suurimmista unelmista ja sukelluskurssin suoritettuani olen täysin rakastunut lajiin! Harmi vain, ettei Suomessa sukellusmahdollisuudet ole kovin kummoiset… Mutta takaisin perjantaihin. Kohteena oli  Tulamben ja sinne toisessa maailmansodassa uponnut jenkkien sotalaiva. Matka ei kohteeseen ollut kuin alle 100 km mutta Balin teiden kunnon johdosta matka kesti lähemmäs kolme tuntia. Sukellus oli laatuaan shore dive eli lähdimme sukeltamaan suoraan rannasta. Tämä osoittautui yllättävän haastavaksi, sillä ranta oli kivikkoinen ja aallot erittäin suuret. Asiaa ei myöskään helpottanut selässä olevat sukelluskamat, jotka painavat yllättävän paljon! Aalloista selvittyämme huomasimme, että näkyvyys vedessä oli lähes olematon. Jouduimme pitämään toisiamme käsistä kiinni, sillä emme nähneet toisiamme veden alla. Tilanne oli hieman ahdistava ja mieleen tuli Suomen sameat vedet. Onneksi pohjassa vesi oli kuitenkin kirkkaampaa.

Maisemia matkan varrelta

Laiva oli aivan valtavan kokoinen (120m pitkä) ja siellä sukeltaessa tuli olo niinkuin olisi Titanicia käynyt katsomassa. Kiersimme hylyn sekä ulko- että sisäpuolelta ja yhdessä vaiheessa jäin jopa laitteideni kanssa jumiin kun sukelsimme pienestä kolosta seuraavaan huoneeseen. Hylkysukeltaminen oli kyllä ehdottomasti yksi jännimmistä kokemuksista täällä. Sukelluksen loputtua tajusimme, että allokosta nouseminen on vielä vaikeampaa kuin sinne meneminen kun on lähes 20 kiloa ylimääräistä painoa selässä. Siellä tulikin sitten jonkunverran pyörittyä kivikossa kontillaan kun yritti päästä vedestä pois.

Videota laivan seinämästä

Ja videota laivan sisältä

Sunnuntaiksi olimme varanneet volcano trekkingin. Matkaan meitä lähti itseni lisäksi Ninnu, Niklas, Lauri ja Jemina. Arttu joutui jäämään tältä reissulta kotiin, sillä hän on jostain taas onnistunut nappaamaan itselleen jonkun trooppisen taudin, tällä kertaa ilmeisesti denguen. Matka alkoi 2 aamuyöllä, sillä tarkoituksena oli päästä nauttimaan vuorenhuipulla auringonnoususta. Kiipeäminen toteutettiin siis taskulampun valossa. Alkupää noususta oli isohkoa tietä ja ehdimme jo ajatella, että tämähän on helpponakki. Olimme kuitenkin väärässä. Vuori on noin 2 kilometriä korkea ja matka ylös ja alas yhteensä 8 km. Tästä 8 kilometristä puolet on lähes pystysuoraa kapuamista irtoavien ja vyöryvien kivien lomassa pilkkopimeydessä. Lisäksi vuorella on noin 15 astetta kylmempää kuin Balilla normaalisti, mikä luo oman haastensa. Kellään meistä ei ollutkaan tarpeeksi lämpimiä vaatteita ja värisimme kylmyydestä.

Jonkin matkaa ennen huippua henkeni lopetti kulkemisen ja pyörrytti ja näkökin lähti lopulta. Jonkin aikaa istuimme polulla ja yritin saada henkeäni kulkemaan kuitenkin ilman tulosta. Käskin toisia jatkamaan matkaa, jottei kaikkien reissu menisi pilalle. Toinen oppaistamme jäi kanssani kökkimään vuorenharjalle, eikä tilanne parantunut ennen kuin joku muista kiipeilijöistä ilmestyi paikalle ja survoi suuhuni astmapiipun. Iso kiitos hänelle, sillä hetken päästä pystyin jatkamaan matkaa. Auringonnousuta jouduin kuitenkin nauttimaan yksin ja kylmissäni, sillä loppuporukkamme oli kiivennyt viimeiselle nyppylälle asti mutta itse päätin jäädä 200 metriä alemmas tehdylle näköalatasanteelle heikon oloni takia. Auringonnousu oli kuitenkin mahtava ja vielä hienommat oli vuorelta nähtävät näkymät! Alas kapuaminen tuntui olevan vielä vaikeampaa kuin ylöspääseminen, sillä se vaati aikamoisia teräsreisiä. Kaikilla taisikin täristä jalat siihen malliin kun vihdoin pääsimme alas vuorelta noin 8 aikaan aamulla.

Näkymiä huipulta

Innokas kiipeilijä

Jos oikeen tiristää niin näkee kuinka kraaterista nousee savua

Vihdoin alhaalla!

Arki meillä pyörii täällä niin kuin aikaisemminkin. Skootterilla mennään joka paikkaan ja liikenne on ihan hullua. Täällä ei paljon välitetä kaistaviivoista eikä siitä, kumpaan suuntaan kaistaa on tarkoitus kulkea. Autot ovat niitä pahimpia ja itsekkin olen yhden kolarin ajanut juuri auton takia. Katsotaan kuinka Suomessa on vielä liikennesäännöt hallinnassa kun täällä määrä lähinnä viidakonlaki. Poliisit eivät ole enää pysäytelleet onneksi ja sen suhteen saa ajella aika huoletta. Kiinnostus koulua kohtaan on kaikilla täysi nolla mutta eipä tuotakaan ole enää kuin kaksi viikkoa jäljellä. Aikalailla on bucket listin saanut täällä täytettyä ja ihan hyvillä fiiliksillä ainakin itse olen täältä Suomeen tulossa. Katsotaan nyt kun Helsinki-Vantaan lentokentältä pääsee ulos ja Suomen kylmän raikas ilma lyö kasvoille, että alkaako paluu kaduttamaan samantien.

Täältä on aina mukava etsiä omaa skootteria

Ajattelin vielä kertoa vähän balin hintatasosta jos se sattuu teistä jotakin kiinnostamaan.

Skootteri kuukaudeksi 40e

Litra bensaa melkein 50 senttiä

Paikallinen ruoka-annos 1-3e

Länkkäri ruoka-annos 2-7e (toki kalliimmallakin saa)

Meidän villa kuukaudessa 2390e

Iso kalja (0,6l) alle 2e

Smirnoff ice 1,5e

Halvin viinipullo 10e

Surffilaudan vuokra 3,5e

Tunnin hieronta n.4e

Huomenna lähdemme Nusa Lembonganin saarelle kolmeksi yöksi. Suunnitelmissa on ainakin sukeltaa kun siihen on vielä mahdollisuus. Tarkoituksena olisi pulikoida Mantojen kanssa, jotka saattavat kasvaa jopa viisi metrisiksi. Aivan huikeeta, odotan innolla!

-Noora

Vesijuttuja

Loman jälkeen aika on mennyt hurjan nopeasti kun arki täällä Balilla on taas alkanut pyörimään normaalisti. Koulunkäynti ei ole enää maistunut niin hyvin kuin ennen, mutta onneksi sitä onkin jäljellä enää muutama viikko sekä loppukokeet. Toisaalta melko haikeat fiilikset, sillä se tarkoittaa myös sitä, että kohta tämä kaikki on ohi ja paluu Suomeen on edessä. Ollaankin käyty vielä kiertelemässä uusia paikkoja ja rantoja, joissa ei ole vielä käyty sekä biletetty myös enemmän kuin tarpeeksi :D Pidettiin itse ensimmäiset villabileet syntymäpäivänäni ja Noora leipoi mulle myös juustokakun juhlan kunniaksi. Laurilla oli kanssa synttärit tässä pariviikkoa sitten, joita juhlimme myös samoissa bileissä. Koska kuvien avulla on helppo kertoa mitä ollaan nähty niin tässä nyt vähän kuvia viime viikkojen menoista!

Green Bowl beach

Skootteriajelulla uusissa maisemissa

Käytiin ruokkimassa kilppareita!

Koulussa Balin kansallispuvuissa :D

Pari viikkoa sitten saatiin vihdoin aikaseksi lähdettyä koskenlaskuun Ubudiin. Lauri oli jo aikasemmin käynyt raftingissä, joten lähdettiin muun porukan kanssa innolla testamaan tätä paljon hehkutettua aktiviteettia. Koskenlaskussa on siis ideana laskea kumiveneellä oppaan avustuksella pitkin jokea, joka menee sademetsän uumenissa. Yhteen veneeseen mahtui maksimissaan neljä ihmistä, joten jakauduttiin tyttöjen ja poikien kanssa omiin veneisiimme. Oletukset raftingistä olivat hiukan erilaiset kuin kyyti todellisuudessa oli. Luulimme, että lasku olisi hurjempaa mitä se oli, mutta oikestaan istuimme suurimman osan ajasta vain veneen kyydissä ja annoimme oppaan tehdä lähes kaiken puolestamme. Yritimme kyllä välillä meloa myös itse, mutta se tuntui melko hyödyttömältä sohisimiselta. Välillä joessa oli muutamia hauskoja esteitä, kuten bambuja, jolloin veneeseen piti mennä selälleen makaamaan ja väistellä niitä parhaansa mukaan. Itselläni oli myös hiukan ongelmia istua tukevasti veneen kyydissä ja kaaduinkin muutamaan otteeseen veneen lattialle isojen töyssyjen kohdalla.

Laskun loppuvaiheessa edessä oli muutaman metrin pituinen pudotus, josta olimme jo aikasemmin kuulleet muilta, jotka olivat jo käyneet koskenlaskussa. Tyttöjen osalta pudotus meni putkeen, mutta poikien pudotus ei mennytkään niin sujuvasti kuin olisi pitänyt. Kun vene nousi ylös virrasta huomasimme Nooran ja Jeminan kanssa, että poikien opas oli lentänyt veneen etuosaan ja makasi Jaakon ja Niklaksen päällä veneen keulassa. Jaakko valitteli hetken aikaa niskojaan, sillä ohjaaja tuli ilmeisesti aika kovaa vauhtia hänen päälleen, mutta onneksi ei käynyt mitään vakavampaa. Vaikka Balilla ei enää pitäisi olla sadekausi, oli sää Ubudissa kuitenkin täysin muuta kuin kuiva. Alkumatkasta pienet pilvet eivät tuottaneet ongelmaa, mutta kun olimme päässeet noin puoleen väliin matkaa, alkoi satamaan kaatamalla ja salamoimaan. Jos Suomessa olisimme tällaisissa olosuhteissa olleet kumiveneessä keskellä sademetsää litimärkinä olisi lasku todennäköisesti keskeytetty, mutta me jatkoimme matkaa niinkuin aikasemminkin. Hetken aikaa sade oli ihan hauskaa, mutta pian kylmyys tuntui jo niin ikävältä, että odotimme jo milloin lasku loppuisi ja pääsisimme kuivattalemaan. Mutta oli kyllä kokemisen arvoinen reissu ja maisemat olivat mitä huikemmat!

Viime viikonloppuna oltiin Niklaksen, Nooran, Jaakon ja yhden vaihtarikaverin Suvin kanssa varattu open water diver kurssi Padang Baista. Kyseessä oli siis kurssi, josta saimme pätevyyden laitesukeltamiseen. Nooran unelmana on aina ollut päästä sukeltamaan ja nyt olikin hyvä tilaisuus siihen, sillä kurssi oli huomattavasti halvempi täällä kuin monessa muussa paikassa. Maksoimme kurssista 222 euroa ja siihen kuului yksi päivä altaassa harjoittelua sekä neljä sukellusta meressä.

Ensimmäisenä päivänä heti saavuttuamme pääsimme harjoittelemaan välineiden päälle pukemista, jonka jälkeen meidän piti kellua altaassa kymmenen minuuttia. Tämän tarkoituksena oli ilmeisesti testata uimataitomme, jonka kaikki läpäisimme ongelmitta. Allasharjoittelu meni hyvin siihen asti, kunnes meidän piti harjoitella altaan pohjaan laskeutumista välineiden kanssa. Kaikki muut pääsivät hyvin pohjaan asti, mutta minulla se jäi hiukan puolitiehen, sillä päässäni alkoi tuntumaan järkyttävä paine enkä voinut sukeltaa muutamaa metriä syvämmälle ilman kipua. Onneksi kurssin ohjaaja oli rento ja antoi mahdollisuuden yrittää sukellusta vielä seuraavana päivänä meressä.

Meressä sukellus sujuikin ilman mitään ongelmia ja olin super iloinen, että pystyinkin siihen vaikka tilanne näytti niin epätoivoiselta edellisenä päivänä. Ekana päivänä meressä sukelsimme 10 metrin syvyyteen ja toisena päivänä menimme 18 metriin, joka oli maksimisyvyys johon saimme mennä. Noora oli kuitenkin niin innokas kuvaamaan kaloja, että kävi vahingossa 19,5 metrissä. Veden alla on nimittäin tosi vaikea tajuta sitä, että laskeutuu jatkuvasti syvemmälle ja tuntuu siltä, että se tapahtuu melkeen huomaamatta. Välillä tuli myös tosi epätodellinen fiilis kun yritti katsoa ylöspäin ja näki vain sinistä jokapuolella ja tajusi hengittävänsä täysin normaalisti 18 metrin syvyydessä. Sukeltaminen kalojen seassa oli jännää, mutta ehdottomasti siisteintä oli se kun nähtiin hai viimeisellä sukelluskerralla. Tämä kokemus oli ehkä parasta mitä täällä on tullut tehtyä ja ollaankin jo menossa uudestaan tulevana perjantaina sukeltamaan Balin länsirannikolle!

Rantaa ja hyttysiä

No niin pienen hiljaiselon jälkeen voisin taas raapustella meidän kuulumisia. Muutama viikko takaperin lähettiin Ninnun, Jaakon, Laurin ja yhden vaihtari Suvin kanssa Sanurin rannalle. Matka kesti noin puoli tuntia. Ranta oli aivan erilainen meidän kotirantaan verrattuna. Koska me asutaan Balin länsirannikolla, ovat meidän rantamme erittäin aaltoisia, eivätkä oikein sovellu uimiseen ellei nauti pesukoneessa pyörimisestä. Aallot tuovat mukanaan myös jonkun verran roskaa.... Sanuri on kuitenkin itärannikolla, jossa meri on huomattavasti rauhallisempaa. Hiekka oli ihanan kultaista eikä rannalla ollut aallon aaltoa. Täydellinen kokovartalonmarinointi ranta. Sää ei ollut mikä parhain auringonottoon ja saimmekin nauttia rannasta keskenämme, sillä missään ei näkynyt ristin sielua.

Muutama viikko sitten viikonloppuna olimme vaihteeksi vaihtaribileissä eräiden vaihtareiden villalla ja teemana oli toogat. Tarkoituksena oli etsiä Prisman tapaisesta suurmarketista perus valkoisia lakanoita. Tehtävä osottautui kuitenkin mahdottomaksi. Loppujen lopuksi lainasimmekkin lakanat villamme respasta. Ahdistavia kapistuksia nuo toogat.. Mutta eikun lakant ylle ja menoksi!

Samaisen viikonlopun sunnuntaina otimme suunnaksi sunnuntaibrunssin. Hinta oli paikalliseen tasoon nähden aika kallis, noin 10 euroa. Odotimmekin jotain mahtavaa mutta todellisuus ei kuitenkaan vastannut ihan odotuksiamme. Brunssilla oli lähinnä paikallista ruokaa eli riisiä ja nuudelia, joka alkaa ainakin itselläni tulla yli äyräiden. Itse odotin eniten kinkkua ja juustoa leivän päälle, mitä on hirveä ikävä mutta nämä haaveet saa ilmeisesti Balilla unohtaa. Hyvää oli kuitenkin!

Viime viikolla saimme seuraksemme Niklaksen Suomi vierailijan. Keskiviikkona otimmekin hieman omaa lomaa koulusta ja lähdettiin pienellä porukalla käymään Balin keskiosissa Ubudissa. Ubudin tarjontaan kuuluvat lukuisat riisipellot, tiheä sademetsä sekä monkey forest. Matka kesti skootterilla puuduttavat puolitoista tuntia. Jonkin aikaa kierreltyämme paikallisella torilla (joiden myyjät olivat huomattavan paljon enemmän aggressiivisia kuin muualla) lähdimme apinametsään. Apinametsä on iso sademetsäalue, jossa sai pitää tavaroistaan tarkkaa huolta apinoiden juoksennellessa hulluna ympärinsä. Apinat oli aika hauskoja mutta osa myös hieman uhkaavia. Varsinkin apinavauvat olivat hauskoja temmellessään. Metsä oli kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus.

Torilla tönöttämässä

Temppeli

Niklas sopeutumassa kaltaistensa joukkoon

Ruokailun jälkeen yritimme löytää Tripadvisorissa kehutun maisemapolun. Emme kuitenkaan ikinä löytäneet perille, sillä tripadvisorkaan ei tuntunut tietävän tämän polun tarkkaa sijaintia. Jonkun aikaa pyörittyämme päätimme lähteä kotia kohti, sillä täällä ei ole kiva ajaa pimeän jälkeen teiden ollessa niin huonossa kunnossa. Varsinkin keskustan ulkopuolella teissä on iso monttuja ja ne yleensä huomaa vasta liian myöhään, sillä katuvalaistuskaan ei ole parhaasta päästä.

Kuva kotimatkalta

Vaihto alkaa olla nyt puolessa välissä ja ollaan oltu Balilla jo kaks kuukautta! Hirvittää, että aika vaan vilisee silmissä ja hirveesti olis vielä mitä pitäis keretä tehä. Ikävä on eniten suomalaista ruokaa. Äiti saakin kattaa pöydän notkuvasti kun palataan suomeen! ;) Ruokaikävää kuitenkin helpottaa suomivieraiden tuomat tuliaiset, kuten viime viikolla saamani ruisleipä. Skootterilla ajosta olen oppinut jopa nauttimaan täälä, sillä se on niin ihanan näppärää ja halpaa. Litra maksaa 50 senttiä ja viikossa bensaan menee ehkä joku 2-3 euroa. Sillä saakin huristella jonkun verran. Aurinkoon ei vielä ole kyllästynyt ja tähän kokoaikaiseen nihkeään olotilaankin on jo tottunut. Ainut mikä välillä hieman ärsyttää on koulu ja tapa miten he hoitavat sielä asioita. Informaation kulku on välillä lähes olematonta. Mutta tämän viikon jälkeen meillä alkaa kahen viikon loma ja lähdemme pienelle Aasia kiertuelle. Mutta siitä kuitenkin lisää sitten myöhemmin!

-Noora