Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijavaihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijavaihto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Reissu Lembonganille

Nyt on viimeinen kouluviikko lähtenyt käyntiin ja viimeiset hetket Balilla alkaa olla edessä. Toissa viikonloppuna lähdettiin käymään vielä yhdellä Balin saarista Lembonganilla. Reissuun lähti kaikki meidän villalta ja sen lisäksi myös muita vaihtareita. Lembongan ei ole turistien keskuudessa vielä niin suosittu saari kuin esimerkiksi Gilit ja sen huomasi hyvin, sillä saarella oli todella rauhallista. Miinus puolena tässä oli se, että iltaisin jos halusimme lähteä jonnekkin viettämään iltaan niin suurin osa ravintoloista oli kiinni tai menivät kiinni jo puolenyön aikaan. Yhtenä iltana istuskelimme rantabaarissa viimeisenä asiakkaina ja työntekijöiden piti tulla häätämään meidät pois, koska halusivat laittaa baarin kiinni jo kahdeltatoista.. 



                                               

Näkymä hotellilta

Ensimmäinen päivä saarella meni lähinnä siinä, että otettiin aurinkoa hotellilla ja uiskenneltiin meressä, jossa vesi oli kirkkainta mitä olen täällä tähän mennessä nähnyt. Meri oli täysin tyyni ja lilluimmekin vedessä yhteensä monta tuntia. Perjantaina kävimme aamusta vuokraamassa skootterit ja lähdimme kiertämään saarta niillä. Skootterit ovat kätevä tapa nahdä kaikki paikat saarella ja suuntasimmekin ensimmäisenä saaren toiseen päähän katsomaan mangrove metsää. Kyseessä on siis vesialue, jossa kasvaa mangrovepuita ympäriinsä, jotka ovat muodostaneet alueelle metsän, jossa menee jokia joita pitkin voi halutessaan mennä veneellä. Hetken mietinnän jälkeen päätimme ottaa allemme venekyydin ja lähdimme kiertämään aluetta paikallisen papan johdatuksella. Seuraavaksi etapiksi otimme Lembonganin vieressä sijaitsevan Ceninganin saaren, johon pääsi kätevästi siltaa pitkin. Silta oli tosin hiukan kyseenalaisen näköinen riippusilta, joka oli niin kapea, että jos joku tuli vastaan niin ohittaminen ei ollutkaan niin helppoa. Silta myös heilui jonkin verran mikä teki ajamisesta vielä vaikeampaa. Onneksi sain itse vain istua kyydissä poikien kyysätessä tyttöjä. Ceninganin saari oli vielä rauhallisempi kuin Lembongan eikä siellä loppujenlopuksi ollut oikeastaan mitään ihmeellistä nähtävää. Ajeltiin hetken aikaa saarella, jonka jälkeen palasimme toiselle saarelle ja kävimme katsomassa devils tear nimisen paikan sekä rannan, joka sijaitsi sen vieressä. Koska meillä oli skootterit iltaan asti käytössämme päätimme lähteä vielä illalla katsomaan auringonlaskua ja juomaan yhdet drinkit. Tämä auringonlasku oli hienoin mitä olen koskaan nähnyt, sillä taivas oli täysin pilvetön ja maisemat olivat huikeat.

Mangrove metsä




Devils tear







Lauantaiksi olimme varanneet sukelluksen kahteen eri divepointiin niiden kanssa, jotka omistavat sukelluskortin. Ensimmäinen sukelluspaikka oli Lembonganin vieressä sijaitsevan saaren Nusa Penidan rannikolla ja korallit olivat taas todella hienoja ja värikkäitä, sellaisia mitä tämän jälkeen tulee tuskin vähään aikaan näkemään. Meille ei oltu tarkalleen kerrottu minkälaisiin paikkoihin menisimme sukeltamaan ja toinen sukellus yllätti meidät kaikki, sillä emme osanneet odottaa mitään sellaista. Toinen paikka oli siis nimeltään mangrove point, joka oli drift divingin point eli paikka, jossa virtaus meressä on niin kova, että sielä sukeltaminen on lähinnä virran mukana menemistä. Aluksi kun laskeuduimme pohjaan ja huomasimme, että virtaus on todella kova, taisimme kaikki hiukan yllätyä ja ainakin minä menin jopa hiukan paniikkiin. Hetken totuttelun jälkeen virtaukseen kyllä tottui, mutta koko sukellus oli melkoista räpiköintiä kun yritti pitää itsensä hallinnassa ettei osuisi eteen sattuviin koralliseinämiin.. Sukelluksen jälkeen ohjaaja kertoi meille, että menimme sukelluksen aikana kahden kilometrin matkan puolessa tunnissa, joka on sukeltaessa aika kova vauhti. Oli kyllä kokemisen arvoinen sukellus, jota tuskin olisi tullut tehtyä kuudennella sukelluskerralla, jos olisi tienyt mitä se todellisuudessa on.





Lembonganin reissu oli mukava rentoutumis ja hauskanpito loma ja nyt onkin sitten koulussa alkanut tenttiviikko, jonka jälkeen koulunkäynti täällä on vihdoin paketissa. Viimeisinä päivinä koulun lisäksi olisi tarkoituksena keretä vielä nauttimaan auringosta ennen kuin onkin aika palata takaisin kotiin Suomeen!


- Nina

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Singapore päivät 3 & 4

Singapore on nyt takana päin ja tykkäsin siitä kyllä kaupunkina. Paljon pilvenpiirtäjiä ja muita hienoja rakennuksia. Erityisesti iltaisin kaupungin rakennukset valoineen pääsivät oikeuksiinsa. Julkinenliikenne toimi moitteettomasti ja metro oli meillekin elinehto täälä, sillä Singapore on yhtä keskustaa ja matkat eri nähtävyyksien välillä muutamia kilometrejä. Singapore ei kuitenkan ollut ihan sitä mitä olin odottanut. Ihmiset eivät puhuneet englantia kovinkaan hyvin, vaikka niin olin kuullut jokapuolella väitettävän. Supersiistiä ja hienoa ei ollut kuin muutamalla tietyillä erittäin rikkailla alueilla, kuten paikallisella Wall Streetillä sekä Marina Bayssa, jossa sijaitsi kuuluisa infinity pool hotelleineen. Ehkä oli hieman lapsellistakin olettaa, ettei koko maasta löytyisi roskan roskaa mistään. Toki siistiimpää sielä oli kuin Suomessa. Kaikissa keskuksissa oli monia siivoojia kokoajan hyörimässä ja hinkkaamassa jotain.


Kauppakeskukset olivat aivan valtavia! Yhtäkään ei oikeesti kierretty kokonaan, koska se olisi vaatinut aikaa kokonaisen päivän. Ostoskeskuksia oli myös aivan vierivieressä eli sieltä ei kyllä olisi ostosmahdollisuudet loppuneet kellään kesken. Meidän ei kyllä tullut shoppailtua yhtään mitään kalliin hintatason takia. Minä taisin olla ainut joka osti jotain. Minion syömäpuikot ja neki ChinaTownista 2 dollarilla.


Mutta mitä me siis ollaan täälä tehty. Ninnu jo kertoi ensimmäisistä päivistä joten aloitetaan kolmannesta. Kolmantena päivänä lähdettiin aamupäivästä käymään Little Indiassa metrolla. Kokemus oli pieni pettymys hienon ChinaTownin jälkeen. Mikään ei oikeastaan Little Indiassa kertonut alueen etnisyydestä paitsi sielä olevat ihmiset. Käveltiin yksi pääkatu läpi ja käytiin paikallisessa Halpa-Hallissa. Me taidettiinkin enemmän olla se nähtävyys sielä alueella vaalean ihomme takia. Jonkin matkaa käveltyämme yritettiin löytää jotain ruokapaikkaa mutta kaikkialla myytiin vain kanan varpaita tai kilpikonna keittoa. Jätettiin ne välistä ja jatkettiin matkaa Arab Streetille. Kadun varrella oli muutama moskeja ja kuppiloita. Lopulta epätoivon astuttua kehiin nöyryttiin ja käytiin lounastamassa Subwayssa.


Little India
Little Indian ainoat nähtävyydet eli me
Tästä jatkettiin matkaa metrolla Orchard Roadille. Tämä kyseinen katu oli myös yksi Singaporen hienoimmista alueista Chanellin, Louis Vittonin sekä muiden saman kategorian merkkien myymälöiden ryhmittämänä. Katu oli pitkä ja sen molemmilla puolilla oli kaikkien mahdollisten luksusmerkkien myymälät. Lenkkareissa kun oltiin liikenteessä emme yhteenkään liikkeeseen astuneet sisälle asti. Varaa meillä ei olisikaan tainnut ollakaan muutakun mäkkärin jäätelöihin, jotka söimme kadulla muiden ampuessa rahaa ilmaan. Alue oli kuitenkin näkemisen arvoinen ainakin omasta mielestäni. Illalla käytiin China Townissa syömässä ja Laurikin sai itseään miellyttävää ruokaa.

Maisemia Orchard Roadilla


China Townin jälkeen suuntasimme Sky Gardeniin, joka sijaitsee SIngaporen kuuluisimman hotellin Marina Bayn takapihalla. Skygardenissa on isoja “puita” joita ympäröi kasvallisuus. Iltaisin nämä puut on valaistu aivan älyttömän upeesti. Paikalle meidätki houkutteli alueen valoshow. Oli aika maagista istua näiden puiden alla niiden villkuessa ja vaihtaessa väriä musiikin tahtiin. Tarkoitus olis tämän jälkeen siirtyä yhden puun latvaan rakannettuun baariin nauttimaan maisemista. Laskelmia tehdessämme päätimme kuitenkin nauttia näistä maisemista Marina Bayn katolta. Lippu katolle maksoi 23 dollaria eli joku ehkä päälle 15e. Hotellikompleksi oli niin iso, että oikean oven löytyminen osottautui hieman hankalaksi. Löydettyemme hissi ohjasi meidät 56. kerrokseen. Matka katolle ei kestänyt kuin muutaman kymmenen sekuntia ja korvat menivätkin hississä lukkoon. Ylhäällä maisemat olivat kuitenkin häikäisevät! Kaikki kaupungin valot hohkasivat pimeässä ja näky muistutti kirkasta tähtitaivasta. Suosittelen ehdottomasti käymään täällä pimeässä, sillä näkymät oli unohtumattomat. Jonkun aikaa ihmettelemiseen kulutimmekin aikaa. Ikävä kyllä infinity poolille pääsivät vain hotellin asiakkaat. Tästä huvista olisi saanut muutaman satasen maksaa yöltä, joten pulahtamiset jäivät seuraavaan kertaan.


Sky Garden
Marina Bay hotelli
Maisemat Marina Bayn katolta
Meidän jengi
Tytöt China Townissa


Seuravaana aamuna lähdimme metrolla Sentosan saarelle. Saari on täynnä huvi- ja teemapuistoja sekä maan ilmeisesti ainut aurinkoranta, jonne hiekka on tuotu Hawajailta asti. Ikävä kyllä rantaa emme nähneet mutta sen sijaan vierailemme Under Water Worldissä. Tämä paikka päihitti kyllä mennen tullen Helsingin Sea Lifen. Eniten itse innostuin monista eri meduusoista. Lippujen osto oli hieman häämentävä hetki ku meille selvisi, että hinta olisi 38 dollaria mutta Mastercardilla maksettaessa sai 11 dollarin alennuksen kun muuten Mastercardin käytettävyys Singaporessa oli aika rajoittunutta.



Viimeinen päivä oli aika eläintäyteinen kun illalla suuntasimme vielä Singapore Zoon yösafarille. Oli kyllä jännä kokemus. Eläintarhassa kierrettiin pientä piemeää polkua sademetsän keskellä, jonka varrella eläimet olivat. Hämmentävää oli, että kaikki eläimet henggailivat siinä ihan meidän lähellä niin, että ne oli hyvin nähtävissä, vaikka aitaukset olivatkin isoja. Suurinta hämmenystä loi ehkä lentävät ketut, joiden olemsassaolo selvisi meille vain muutama päivä aikaisemmin. Näiden otuksien kanssa pääsi myös kävelemään samaan aitaukseen. Tässä kohtaa syke ei tainnut olla enää sallituissa rajoissa, sillä ne oli hemmetin isoja!! Sielä ne lentelei ympärinsä meidän päällä ja yhtä päästiin tarkastelemaan noin metrin päästä kun se roikkui puussa ylösalaisin ja tuijotti meitä isoilla silmillään. Myös muiden eläinten aitauksiin pääsi sisälle ihmettelemään. Lisäksi kiersimme eläintarhaa safari tyylillä autoissa istuen isompia eläimiä tarkastellen.

Leopardien kanssa päästiin aika iholle


Eläintarha reissu venyi aika myöhälle ja seuraavana päivänä heräsimmekin pirteinä heti kukolaulun jälkeen ja käänsimme suunnaksi seuraavan kohteen eli Malesian. Toivottavasti ei ollut liian pitkä ja tylsistyttävä teksti!


-Noora

tiistai 13. tammikuuta 2015

Singapore päivät 1 & 2

Neljä päivää Singaporessa on nyt vierähtänyt ja istutaan tällä hetkellä bussissa matkalla kohti Kuala Lumpuria. Päätettiin Nooran kanssa ottaa ilo irti tästä 5 tunnin bussimatkasta ja kertoa kuulumisia meidän reissusta ja Singaporen seikkailuista.

Viimeinen maisema Suomesta

Matka kohti Singaporea alkoi aika väsyneissä merkeissä, sillä lento Helsingistä kohti ensimmäistä etappia Amsterdamia lähti jo aikaisin aamusta. Kokonaisuudessaan 22 tunnin lentomatka taittui  hyvin lukuun ottamatta jatkuvaa väsymystä ja pientä paniikkia Amsterdamin kentällä kun lentokenttävirkailija vei meiltä matkaliput. Saatiin ne kuitenkin takaisin lähtöportilla, jonka jälkeen päästiin taas onnellisesti istumaan 11 tunniksi lentokoneen epämukaville penkeille. Nukkuminen lentokoneessa oli aika mahdotonta ja jokainen meistä taisi nukkua koko lentomatkan aikana vain muutaman tunnin. Siitä huolimatta aika pisimmällä lennolla meni yllättävän nopeasti, koska aikaa pystyi helposti kuluttamaan tuijottamalla leffoja tai sarjoja omasta telkkarista.



Pisimmän lennon jälkeen oli edessä vielä viimeinen lento Hongkongista Singaporeen, johon meillä oli vaihtoaikaa vain tunnin verran. Kerettiin lennolle kuitenkin ilman kiirettä ja jouduttiin jopa jonottamaan, että päästiin sisään koneeseen. Viimeisen lennon ajan kaikki olivat jo niin uupuneita, että 3 ja puolen tunnin matka ei tuntunut enää miltään. Oi sitä ilon tunnetta, kun vihdoin laskeuduimme Singaporen maaperälle.

iloinen Noora
Ensimmäisenä tavoitteena oli löytää hostelli ja saada painavat ja epämukavat rinkat nopeasti pois selästä. Rinkan kantaminen on nimittäin yllättävän rankkaa puuhaa, varsinkin kun mukaan on pakattu tavaroita lähes puolelle vuodelle.  Niklaksen ja sen kännykkään ladatun kartan avulla (jota ilman ei oltais millään pärjätty) löydettiin helposti perille hostelliin ja päästiin hengähtämään hetkeksi ennen kuin lähdettiin tutustumaan uuteen ja suureen kaupunkiin. Koska oltiin älyttömän väsyneitä matkustamisesta, ei ensimmäisenä päivänä jaksettu tehdä lähestulkoon mitään järkevää. Kierreltiin hetken aikaa lähiympäristöä ja otettiin pari selfietä Nooran goprolla, jonka jälkeen suunnattiin lähimpään mäkkäriin syömään. Tällöin porukkaan tuli mukaan myös Jaakko, joka oli tullut Singaporeen jo päivää aikaisemmin. Jaakko on mun ja Jeminan koulukaveri, joka tulee myös vaihtoon Balille.



Jalkojen lepuuttamisen ja ruokailun jälkeen päätettiin lähteä selvittämään mistä meidän bussi kohti Kuala Lumpuria lähtisi, jotta osattaisiin oikeaan paikkaan lähdön tullessa. Huonolla menestyksellä päädyttiin kiertämään helvetillinen lenkki ympäri kaupunkia, eikä koskaan löydetty kyseisen bussiyhtiön terminaalia. Luovutettiin ja päätettiin lähteä huoneeseen nukkumaan ja keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuja varten.

Toisena päivänä ohjelmassa oli lisää kiertelyä kaupungissa. Heti ravitsevan paahtoleipä-muro aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Chinatownia ja ihmeteltiin kaikkea sitä krääsätavaraa mitä jokainen koju oli pullollaan.

Chinatown

Ihmettelyn jälkeen suuntasimme kohti Gardens by the bayta, joka on jonkinlainen puisto/puutarha täynnä erilaisia trooppisen metsän kasveja. Noora ja Arttu kävi pyörähtämässä myös sisäpuutarhassa, johon muulla porukalla ei ollut kiinnostusta mennä suhteellisen korkean hinnan takia.

Maisemat matkalla Gardens by the bayhin
Gardens by the bay

Nipa ja Nopa
ilmaiset starbucksmaistiaiset
Kauppakeskuksen sisainen Venetsia
Illan kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Chinatown ja erityisesti Laurin eksoottinen ruokavalinta. Tavalliselta kanariisi annokselta kuulostanut ruoka ei ollutkaan ihan sitä mitä Lauri luuli, vaan lautasella oli kasa kananvarpaita.. Ei niin houkuttelevaa. Hienosti se kuitenkin näytti maistuvan.

Lauri ja kananvarpaat

Nyt ollaan vihdoin päästy Malesian puolelle ja löydetty hotelli kaupungin vilinästä. Aika erilainen meininki kuin Singaporessa, mutta kerrotaan siitä sitten lisää kun tää kaupunki on nähty kunnolla.


- Nina

maanantai 8. joulukuuta 2014

Matkavalmisteluja

Seikkailumme kohti Aasiaa alkaa loppiaisena 6 tammikuuta. Ennen matkaan lähtemistä ajattelin hiukan valaista, mitä kaikkia matkavalmisteluja olemme joutuneet tekemään. Ajatus vaihtoon lähdöstä tuli jo monta kuukautta sitten, joten aikaa kaiken toteuttamiseen on ollut enemmän kuin tarpeeksi.

Päätettiin aika nopeasti koko porukan kanssa, että ennen Balille menemistä halutaan käydä tutustumassa myös muihin paikkoihin Aasiassa. Mietittiin ensin, että käytäisiin joko Bangkokissa tai Singaporessa ja yhteistuumin päädyimme kuitenkin siihen, että Singapore olisi siistimpi paikka nähdä. Ensimmäisenä otettiin siis työnalle selvittää lennot ja majoitus Singaporesta. Katseltiin kaikki melko aktiivisesti erilaisia tarjouslentoja, jotta päästäisiin lentämään mahdollisimman halvalla. Yhtenä päivänä Noora sitten bongasi todella edulliset lennot Singaporeen ja lopulliseksi hinnaksi lennoille tuli 280 euroa, tosin matkustusajan ollessa noin vuorokauden ja välilaskujen määrän ollessa kaksi. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma kenellekkään, sillä olisihan meillä seuraavat viisi kuukautta aikaa makoilla rannalla ja rentoutua (ehkä hiukan myös opiskella siinä sivussa). Lentojen hommaaminen oli siis tehty ja rupesimme selvittämään majoitusvaihtoehtoja. Maijoitus löytyi melko vaivattomasti ja päädyttiin ottamaan hostellista huone kuudelle hengelle.


Koska lähdemme matkaan jo tammikuun alussa, hyvin ennen koulun alkamista, syntyi ajatus siitä, että kävisimme tutustumassa myös Kuala Lumpuriin ennen Balille saapumista. Suunnitelmissa on matkustaa Singaporesta bussilla Kuala Lumpuriin, ja bussiliput on tarkoituksena ostaa vasta paikan päältä. Seuraavaksi tavoitteena olikin löytää halpa majoitus Kuala Lumpurista. Tämä ei osoittautuntut ongelmaksi, sillä yhteensä hintaa hotellille yhdeltä henkilöltä tuli hiukan yli 10 euroa per yö, joka on melko mitätön hinta. Lennot Balille Kuala Lumpurista päädyimme hommaamaan Air Asialta, joka on Aasialainen halpalentoyhtiö ja hintaa lennolle tuli noin 70 euroa, matkalaukun kanssa.


Lento- ja majoitusselvitysten lomassa tuli ottaa selvää myös esimerkiksi siitä, mitä kaikkia rokotteita tulisimme tarvitsemaan. Itse sain koulun terveydenhoitajalta helposti tiedon siitä, että hepatiitti A ja B sekä japanin aivokuume olisivat suositeltavia rokotuksia Balille matkustaessa. Tämän lisäksi malaria lääkitys on vapaaehtoinen ja suositeltava etenkin silloin, jos aikoo matkustaa jollekkin Balin vieressä sijaitsevista saarista. Itse Bali ei kuitenkaan kuulu malaria-alueeseen. Malaria lääkityksen voi ottaa mukaan joko Suomesta tai haluttaessaan ostaa vasta paikanpäältä. Osa porukastamme ottaa lääkkeen mukaan Suomesta ja osa aikoo ostaa sen vasta sitten jos siihen on tarvetta. Rokotuksiin upposi yhteensä melko paljon rahaa, sillä hintaa esimerkiksi japanin aivokuume rokotteelle tuli yhteensä 300 euroa. Tämä on kuitenkin mielestäni pieni hinta omasta terveydestä.

Rokotusten ja lentojen lisäksi tuli hommata tietenkin matkavakuutus. Koska reissu on kestoltaan niin pitkä, ei tosiaan perus matkavakuutus riitä, sillä se on voimassa vain kolme kuukautta. Eli ylimenevä osa täytyy vakuuttaa vielä lisäksi. Vakuutuksia hommatessa selvisi myös, että jos aiomme reissussa esimerkiksi sukeltaa useita kertoja, tulee siihen hommata erillinen urheiluvakuutus. Tämän vakuutuksen ottaminen on vielä harkinnan alla, sillä se on hinnaltaan melko korkea.


Kaiken tämän lisäksi on vielä paljon pieniä asioita, joita tulee ottaa huomioon vielä ennen reissuun lähtöä. Esimerkiksi tärkeiden numeroiden ylös kirjaaminen, kopiot kaikista tärkeistä matkadokumenteista, majoituksen hommaaminen ensimmäisiksi päiviksi Balilta ja tietenkin viisumin hakeminen. Viisumia voimme kuitenkin hakea vasta virallisen hyväksymiskirjeen saavuttua. Hyväksymiskirjeen saapumisen ajankohta on viimeistään kuukausi ennen koulun alkamista eli 27.12. Tämä tarkoittaa, että viisumin hakeminen menee todella viime tippaan ja pahimmassa tapauksessa joudumme viettämään yhden päivän Singaporen suurlähetystössä anomassa viisumia. Mutta täytyy vain toivoa, että kirje saapuisi aikaisemmin ja saisimme viisumit jo Suomesta. Viisumin saamisen edellytyksenä on tosiaan, että paluulento pois Indonesian maaperältä on ostettu, eli myös paluulennot Suomeen asti on jo hommattu. Olemme siis takaisin kotona 30.05.2015 juuri sopivasti kesän alkaessa.

Matkan alkuun on kuitenkin vielä noin kuukausi aikaa eli hyvin aikaa tehdä vielä viimeiset matkajärjestelyt ja miettiä mitä kaikkea haluaa pakata mukaan! Lopuksi vielä fiilistelykuva ankean talven keskelle ;) Tuolla kelpaisi kyllä maata jo!

Kuva lainattu netistä