sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Reissu Lembonganille

Nyt on viimeinen kouluviikko lähtenyt käyntiin ja viimeiset hetket Balilla alkaa olla edessä. Toissa viikonloppuna lähdettiin käymään vielä yhdellä Balin saarista Lembonganilla. Reissuun lähti kaikki meidän villalta ja sen lisäksi myös muita vaihtareita. Lembongan ei ole turistien keskuudessa vielä niin suosittu saari kuin esimerkiksi Gilit ja sen huomasi hyvin, sillä saarella oli todella rauhallista. Miinus puolena tässä oli se, että iltaisin jos halusimme lähteä jonnekkin viettämään iltaan niin suurin osa ravintoloista oli kiinni tai menivät kiinni jo puolenyön aikaan. Yhtenä iltana istuskelimme rantabaarissa viimeisenä asiakkaina ja työntekijöiden piti tulla häätämään meidät pois, koska halusivat laittaa baarin kiinni jo kahdeltatoista.. 



                                               

Näkymä hotellilta

Ensimmäinen päivä saarella meni lähinnä siinä, että otettiin aurinkoa hotellilla ja uiskenneltiin meressä, jossa vesi oli kirkkainta mitä olen täällä tähän mennessä nähnyt. Meri oli täysin tyyni ja lilluimmekin vedessä yhteensä monta tuntia. Perjantaina kävimme aamusta vuokraamassa skootterit ja lähdimme kiertämään saarta niillä. Skootterit ovat kätevä tapa nahdä kaikki paikat saarella ja suuntasimmekin ensimmäisenä saaren toiseen päähän katsomaan mangrove metsää. Kyseessä on siis vesialue, jossa kasvaa mangrovepuita ympäriinsä, jotka ovat muodostaneet alueelle metsän, jossa menee jokia joita pitkin voi halutessaan mennä veneellä. Hetken mietinnän jälkeen päätimme ottaa allemme venekyydin ja lähdimme kiertämään aluetta paikallisen papan johdatuksella. Seuraavaksi etapiksi otimme Lembonganin vieressä sijaitsevan Ceninganin saaren, johon pääsi kätevästi siltaa pitkin. Silta oli tosin hiukan kyseenalaisen näköinen riippusilta, joka oli niin kapea, että jos joku tuli vastaan niin ohittaminen ei ollutkaan niin helppoa. Silta myös heilui jonkin verran mikä teki ajamisesta vielä vaikeampaa. Onneksi sain itse vain istua kyydissä poikien kyysätessä tyttöjä. Ceninganin saari oli vielä rauhallisempi kuin Lembongan eikä siellä loppujenlopuksi ollut oikeastaan mitään ihmeellistä nähtävää. Ajeltiin hetken aikaa saarella, jonka jälkeen palasimme toiselle saarelle ja kävimme katsomassa devils tear nimisen paikan sekä rannan, joka sijaitsi sen vieressä. Koska meillä oli skootterit iltaan asti käytössämme päätimme lähteä vielä illalla katsomaan auringonlaskua ja juomaan yhdet drinkit. Tämä auringonlasku oli hienoin mitä olen koskaan nähnyt, sillä taivas oli täysin pilvetön ja maisemat olivat huikeat.

Mangrove metsä




Devils tear







Lauantaiksi olimme varanneet sukelluksen kahteen eri divepointiin niiden kanssa, jotka omistavat sukelluskortin. Ensimmäinen sukelluspaikka oli Lembonganin vieressä sijaitsevan saaren Nusa Penidan rannikolla ja korallit olivat taas todella hienoja ja värikkäitä, sellaisia mitä tämän jälkeen tulee tuskin vähään aikaan näkemään. Meille ei oltu tarkalleen kerrottu minkälaisiin paikkoihin menisimme sukeltamaan ja toinen sukellus yllätti meidät kaikki, sillä emme osanneet odottaa mitään sellaista. Toinen paikka oli siis nimeltään mangrove point, joka oli drift divingin point eli paikka, jossa virtaus meressä on niin kova, että sielä sukeltaminen on lähinnä virran mukana menemistä. Aluksi kun laskeuduimme pohjaan ja huomasimme, että virtaus on todella kova, taisimme kaikki hiukan yllätyä ja ainakin minä menin jopa hiukan paniikkiin. Hetken totuttelun jälkeen virtaukseen kyllä tottui, mutta koko sukellus oli melkoista räpiköintiä kun yritti pitää itsensä hallinnassa ettei osuisi eteen sattuviin koralliseinämiin.. Sukelluksen jälkeen ohjaaja kertoi meille, että menimme sukelluksen aikana kahden kilometrin matkan puolessa tunnissa, joka on sukeltaessa aika kova vauhti. Oli kyllä kokemisen arvoinen sukellus, jota tuskin olisi tullut tehtyä kuudennella sukelluskerralla, jos olisi tienyt mitä se todellisuudessa on.





Lembonganin reissu oli mukava rentoutumis ja hauskanpito loma ja nyt onkin sitten koulussa alkanut tenttiviikko, jonka jälkeen koulunkäynti täällä on vihdoin paketissa. Viimeisinä päivinä koulun lisäksi olisi tarkoituksena keretä vielä nauttimaan auringosta ennen kuin onkin aika palata takaisin kotiin Suomeen!


- Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti