Loman jälkeen aika on mennyt hurjan nopeasti kun arki täällä Balilla on taas alkanut pyörimään normaalisti. Koulunkäynti ei ole enää maistunut niin hyvin kuin ennen, mutta onneksi sitä onkin jäljellä enää muutama viikko sekä loppukokeet. Toisaalta melko haikeat fiilikset, sillä se tarkoittaa myös sitä, että kohta tämä kaikki on ohi ja paluu Suomeen on edessä. Ollaankin käyty vielä kiertelemässä uusia paikkoja ja rantoja, joissa ei ole vielä käyty sekä biletetty myös enemmän kuin tarpeeksi :D Pidettiin itse ensimmäiset villabileet syntymäpäivänäni ja Noora leipoi mulle myös juustokakun juhlan kunniaksi. Laurilla oli kanssa synttärit tässä pariviikkoa sitten, joita juhlimme myös samoissa bileissä. Koska kuvien avulla on helppo kertoa mitä ollaan nähty niin tässä nyt vähän kuvia viime viikkojen menoista!
Green Bowl beach
Skootteriajelulla uusissa maisemissa
Käytiin ruokkimassa kilppareita!
Koulussa Balin kansallispuvuissa :D
Pari viikkoa sitten saatiin vihdoin aikaseksi lähdettyä koskenlaskuun Ubudiin. Lauri oli jo aikasemmin käynyt raftingissä, joten lähdettiin muun porukan kanssa innolla testamaan tätä paljon hehkutettua aktiviteettia. Koskenlaskussa on siis ideana laskea kumiveneellä oppaan avustuksella pitkin jokea, joka menee sademetsän uumenissa. Yhteen veneeseen mahtui maksimissaan neljä ihmistä, joten jakauduttiin tyttöjen ja poikien kanssa omiin veneisiimme. Oletukset raftingistä olivat hiukan erilaiset kuin kyyti todellisuudessa oli. Luulimme, että lasku olisi hurjempaa mitä se oli, mutta oikestaan istuimme suurimman osan ajasta vain veneen kyydissä ja annoimme oppaan tehdä lähes kaiken puolestamme. Yritimme kyllä välillä meloa myös itse, mutta se tuntui melko hyödyttömältä sohisimiselta. Välillä joessa oli muutamia hauskoja esteitä, kuten bambuja, jolloin veneeseen piti mennä selälleen makaamaan ja väistellä niitä parhaansa mukaan. Itselläni oli myös hiukan ongelmia istua tukevasti veneen kyydissä ja kaaduinkin muutamaan otteeseen veneen lattialle isojen töyssyjen kohdalla.
Laskun loppuvaiheessa edessä oli muutaman metrin pituinen pudotus, josta olimme jo aikasemmin kuulleet muilta, jotka olivat jo käyneet koskenlaskussa. Tyttöjen osalta pudotus meni putkeen, mutta poikien pudotus ei mennytkään niin sujuvasti kuin olisi pitänyt. Kun vene nousi ylös virrasta huomasimme Nooran ja Jeminan kanssa, että poikien opas oli lentänyt veneen etuosaan ja makasi Jaakon ja Niklaksen päällä veneen keulassa. Jaakko valitteli hetken aikaa niskojaan, sillä ohjaaja tuli ilmeisesti aika kovaa vauhtia hänen päälleen, mutta onneksi ei käynyt mitään vakavampaa. Vaikka Balilla ei enää pitäisi olla sadekausi, oli sää Ubudissa kuitenkin täysin muuta kuin kuiva. Alkumatkasta pienet pilvet eivät tuottaneet ongelmaa, mutta kun olimme päässeet noin puoleen väliin matkaa, alkoi satamaan kaatamalla ja salamoimaan. Jos Suomessa olisimme tällaisissa olosuhteissa olleet kumiveneessä keskellä sademetsää litimärkinä olisi lasku todennäköisesti keskeytetty, mutta me jatkoimme matkaa niinkuin aikasemminkin. Hetken aikaa sade oli ihan hauskaa, mutta pian kylmyys tuntui jo niin ikävältä, että odotimme jo milloin lasku loppuisi ja pääsisimme kuivattalemaan. Mutta oli kyllä kokemisen arvoinen reissu ja maisemat olivat mitä huikemmat!
Viime viikonloppuna oltiin Niklaksen, Nooran, Jaakon ja yhden vaihtarikaverin Suvin kanssa varattu open water diver kurssi Padang Baista. Kyseessä oli siis kurssi, josta saimme pätevyyden laitesukeltamiseen. Nooran unelmana on aina ollut päästä sukeltamaan ja nyt olikin hyvä tilaisuus siihen, sillä kurssi oli huomattavasti halvempi täällä kuin monessa muussa paikassa. Maksoimme kurssista 222 euroa ja siihen kuului yksi päivä altaassa harjoittelua sekä neljä sukellusta meressä.
Ensimmäisenä päivänä heti saavuttuamme pääsimme harjoittelemaan välineiden päälle pukemista, jonka jälkeen meidän piti kellua altaassa kymmenen minuuttia. Tämän tarkoituksena oli ilmeisesti testata uimataitomme, jonka kaikki läpäisimme ongelmitta. Allasharjoittelu meni hyvin siihen asti, kunnes meidän piti harjoitella altaan pohjaan laskeutumista välineiden kanssa. Kaikki muut pääsivät hyvin pohjaan asti, mutta minulla se jäi hiukan puolitiehen, sillä päässäni alkoi tuntumaan järkyttävä paine enkä voinut sukeltaa muutamaa metriä syvämmälle ilman kipua. Onneksi kurssin ohjaaja oli rento ja antoi mahdollisuuden yrittää sukellusta vielä seuraavana päivänä meressä.
Meressä sukellus sujuikin ilman mitään ongelmia ja olin super iloinen, että pystyinkin siihen vaikka tilanne näytti niin epätoivoiselta edellisenä päivänä. Ekana päivänä meressä sukelsimme 10 metrin syvyyteen ja toisena päivänä menimme 18 metriin, joka oli maksimisyvyys johon saimme mennä. Noora oli kuitenkin niin innokas kuvaamaan kaloja, että kävi vahingossa 19,5 metrissä. Veden alla on nimittäin tosi vaikea tajuta sitä, että laskeutuu jatkuvasti syvemmälle ja tuntuu siltä, että se tapahtuu melkeen huomaamatta. Välillä tuli myös tosi epätodellinen fiilis kun yritti katsoa ylöspäin ja näki vain sinistä jokapuolella ja tajusi hengittävänsä täysin normaalisti 18 metrin syvyydessä. Sukeltaminen kalojen seassa oli jännää, mutta ehdottomasti siisteintä oli se kun nähtiin hai viimeisellä sukelluskerralla. Tämä kokemus oli ehkä parasta mitä täällä on tullut tehtyä ja ollaankin jo menossa uudestaan tulevana perjantaina sukeltamaan Balin länsirannikolle!
Viime viikolla lähdimme pienelle viikonloppulomalle ja otettiin pieni breikki tästä "arjesta." Varattiin torstaille fast boat yhdelle Gilien kolmesta saaresta. Gilit kuuluvat Balin viereiseen saareen Lombokiin. Meidän loma keskittyi kuitenkin vain yhteen saareen eli Gili Trawangaan. Kaikilla näillä saarilla on oma maineensa ja meidän vierailemamme saari oli näistä saarista se vilkkain ja isoin. Isoksi saarta ei kuitenkaan voisi kuvailla, sillä sen ympäri kävellessä matkaa kertyy noin 8 kilometriä. Gileissä ihmisiä viehättää sen täysin valkoiset hiekkarannat, turkoosi vesi sekä moottoriajoneuvojen puuttuminen. Millään Gilien saarista ei siis ole autoja eikä moottoripyöriä ja ainoat tavat liikkua on joko kävellen, pyörällä tai hevosen kyydissä. Itse käytimme vain kahta ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä hevosilla liikkkuminen olisi ollut suhteellisen kallista eivätkä hevoset vaikuttaneet kovin onnellisilta otuksilta, joten ne jäivät meiltä sitten kokeilematta.
Minun ja Artun aamu alkoi torstaina kuitenkin hieman erilailla kuin muiden, sillä vierailimme vain meille kahdelle pakollisella excursionilla. Me lähdimme aikaisin aamusta mopolla kauhistuttavan kielenopettajamme sekä toisen opettajan kotiin, jotka olivat yllätykseksemme keskenään naimisissa. Excursion tarkoituksen oli tutustua perinteiseen balilaiseen kotiin. Tilat olivat paikallisella tasolla katsottuen hulppeat. Vietimme aikaa heidän kotonaan noin puolitoista tuntia ja lähdimme ajamaan tunnin matkaa satamaan kun muut pääsivät kuljettajan kyydillä. Olimme artun kanssa hyvissä ajoin perillä ja päätimme syödä lounaan paikallisessa kahvilassa. Kuva kana hampurilaisesta näytti herkulliselta, joten päätin tilata sen. Todellisuus oli kuitenkin muuta kun paahtoleipien välissä oli blenderissä muhennettua kanaa sekä porkkanaraastetta. Muut villalaisemme, jotka lähtivät reissuun mukaan, eli Nikals, Ninnu, Jemina sekä meilla vieraileva kaverini Raiku, saapuivat kyydillään hieman myöhässä. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia, sillä itse laiva lähti melkein kaksi tuntia aikataulusta myöhässä, joten saimme odotella sataman paahtavassa auringossa jonkun aikaa.
Perille päästyämme keli oli hieman kehno ja etsimme varaamaamme hotellia sateessa. Etsiminen paljastuikin hieman vaikeammaksi kuin olimme odottaneet ja harhailimme saarella varmaankin yli tunnin. Paikalliset eivät tuntuneet tietävän mihin suuntaan meidän olisi pitänyt mennä ja kuljimmekin samoja katuja uudestaan ja uudestaan. Lopulta olimmekin pyörineet aivan väärässä suunnassa ja hotelli löytyikin heti kun vaan aluksi pääsimme oikeaan kohtaan saarta. Kello oli hotellille päästyämme jo melko paljon, joten suunnistimme suoraan etsimään ruokapaikkaa. Gilit lämmittivät sydäntäni, sillä ravintoloista sai tilattua viiniä, mitä Balilla ei oikeastaan näy. Loppuillan siemailimme hieman paikallista viiniä ja ilta venyikin aika myöhälle.
Kilppareiden rescue center
Seuraavana aamuna suunnistimme rannalle. Löysimme hieman syrjemmästä kaikesta ihmisvilinästä rantatuoleja, eikä kukaan missään vaiheessa tullut perimään meiltä minkäänlaista maksua. Hiekka rannalla oli ihanan valkoista mutta aaltojen mukana tullutta kuollutta korallia oli meidän makuun liikaa ja hiekka ei tuntunut jalkojen alla kovinkaan mukavalta. Nautimme kuitenkin hyvän tovin auringosta ja merestä. Iltapäivällä vuokrasimme allemme polkupyörät hostellistamme ja hintaa kertyi puolesta päivästä mahtavat 1,7 euroa. Päätimme polkea saaren ympäri, jotta näkisimme muutakin kuin sataman ympärille muodostuneen turisti keskittymän. Matka kesti vähän päälle tunnin muutaman pysähdyksen kanssa. Polkeminen oli kuteinkin mielenkiintoista, sillä joissain kohtaa tie vain loppui ja edessä oli pelkkää rantaa. Polkeminen ei tietenkään onnistunut ja jouduimme kävellen puskemaan pyörät hietikon läpi. Saaren ympäri polkeminen oli kuitenkin vaivan arvoista vaikka loppu matka satoikin aika lujaa. Illalla menimme vain aikaisin nukkumaan, sillä olimme varanneet snorklaus retken seuraavalle päivälle.
Snorkalusreissuun kuului laivakuljetus, kolme snorklaus pysähdystä sekä välineet eikä hinta ollut kovinkaan iso. Koko hupi maksoi alle 7 euroa. Puitteet olivat mahtavat vaikka mitään kovin ihmeellisiä kaloja ei näkynytkään. Päivä oli myös pilvinen, joten vesi ei ollut kirkkaimmillaan. Mahtavinta oli kuitenkin näkemämme merikilpikonnat, korallit sekä mustekalat! En ikinä aikaisemmin ollut nähnyt kilpikonnia enkä mustekaloja luonnossa. Välissä pyshdyimme syömään jollekkin Gilien saarista mutta emme oikein päässeet lopputulokseen siitä, mikä saarista oli kyseessä. Kaiken kaikkiaan snorklausreissu oli erittäin onnistunut ja ainakin minä erittäin tyytyväinen, että sille tuli lähdettyä. Meitä kuitenkin hieman ihmetytti samalla reisulla olleet musliminaiset. Emme uskoneet heidän lähtevän veteen asti mutta niin vaan he tulivat kanssamme snorklaamaan farkut jalassa, huivit päässä sekä pelastusliivit päällä, sillä he eivät selkeästikkään osanneet uida. No kukin tavallaan.
Sunnuntaina meille oli huoneiden luovutus 10 aamulla. Artulle oli kuitenkin nuossut kuume yön aikana, joten me pidennettiin huonettamme pidemmälle aamuäivään, sillä paaluvene lähti takaisin Balille vasta 14.30. Artun jäädessä kärsimään me muut suuntasimme vielä viimeisille Gilin auringonsäteille rantaan ottamaan aurinkoa. Laiva lähti yllättäen taas muutaman tunnin myöhässä. Kotona olimmekin vasta pimeän laskeuduttua. Artun olo ei helpottanut yön aikana ja kukonlaulun aikaan Arttu suunnisti sairalaan, jossa selvisi hänen saaneen ilmeisesti syömästään ruuasta eräänlaisen ameeban. Tämä loinen asuu ihmisen suolistossa ja aiheuttaa erittäinn ikävän olon. Onneksi nyt Arttu makaa lääkittynä kotona ja odottaan paranemistaan.
