Vähän viime viikonlopun kuulumisia. Perjantaina lähdettiin Ninnun ja Niklaksen sekä neljän muun vaihtarin kanssa sukellusreissulle Balin itärannikolle. Niinkuin Ninnu viimeksi kertoi, on sukeltaminen ollut aina yksi mun suurimmista unelmista ja sukelluskurssin suoritettuani olen täysin rakastunut lajiin! Harmi vain, ettei Suomessa sukellusmahdollisuudet ole kovin kummoiset… Mutta takaisin perjantaihin. Kohteena oli Tulamben ja sinne toisessa maailmansodassa uponnut jenkkien sotalaiva. Matka ei kohteeseen ollut kuin alle 100 km mutta Balin teiden kunnon johdosta matka kesti lähemmäs kolme tuntia. Sukellus oli laatuaan shore dive eli lähdimme sukeltamaan suoraan rannasta. Tämä osoittautui yllättävän haastavaksi, sillä ranta oli kivikkoinen ja aallot erittäin suuret. Asiaa ei myöskään helpottanut selässä olevat sukelluskamat, jotka painavat yllättävän paljon! Aalloista selvittyämme huomasimme, että näkyvyys vedessä oli lähes olematon. Jouduimme pitämään toisiamme käsistä kiinni, sillä emme nähneet toisiamme veden alla. Tilanne oli hieman ahdistava ja mieleen tuli Suomen sameat vedet. Onneksi pohjassa vesi oli kuitenkin kirkkaampaa.
 |
| Maisemia matkan varrelta |
Laiva oli aivan valtavan kokoinen (120m pitkä) ja siellä sukeltaessa tuli olo niinkuin olisi Titanicia käynyt katsomassa. Kiersimme hylyn sekä ulko- että sisäpuolelta ja yhdessä vaiheessa jäin jopa laitteideni kanssa jumiin kun sukelsimme pienestä kolosta seuraavaan huoneeseen. Hylkysukeltaminen oli kyllä ehdottomasti yksi jännimmistä kokemuksista täällä. Sukelluksen loputtua tajusimme, että allokosta nouseminen on vielä vaikeampaa kuin sinne meneminen kun on lähes 20 kiloa ylimääräistä painoa selässä. Siellä tulikin sitten jonkunverran pyörittyä kivikossa kontillaan kun yritti päästä vedestä pois.
Videota laivan seinämästä
Ja videota laivan sisältä
Sunnuntaiksi olimme varanneet volcano trekkingin. Matkaan meitä lähti itseni lisäksi Ninnu, Niklas, Lauri ja Jemina. Arttu joutui jäämään tältä reissulta kotiin, sillä hän on jostain taas onnistunut nappaamaan itselleen jonkun trooppisen taudin, tällä kertaa ilmeisesti denguen. Matka alkoi 2 aamuyöllä, sillä tarkoituksena oli päästä nauttimaan vuorenhuipulla auringonnoususta. Kiipeäminen toteutettiin siis taskulampun valossa. Alkupää noususta oli isohkoa tietä ja ehdimme jo ajatella, että tämähän on helpponakki. Olimme kuitenkin väärässä. Vuori on noin 2 kilometriä korkea ja matka ylös ja alas yhteensä 8 km. Tästä 8 kilometristä puolet on lähes pystysuoraa kapuamista irtoavien ja vyöryvien kivien lomassa pilkkopimeydessä. Lisäksi vuorella on noin 15 astetta kylmempää kuin Balilla normaalisti, mikä luo oman haastensa. Kellään meistä ei ollutkaan tarpeeksi lämpimiä vaatteita ja värisimme kylmyydestä.
Jonkin matkaa ennen huippua henkeni lopetti kulkemisen ja pyörrytti ja näkökin lähti lopulta. Jonkin aikaa istuimme polulla ja yritin saada henkeäni kulkemaan kuitenkin ilman tulosta. Käskin toisia jatkamaan matkaa, jottei kaikkien reissu menisi pilalle. Toinen oppaistamme jäi kanssani kökkimään vuorenharjalle, eikä tilanne parantunut ennen kuin joku muista kiipeilijöistä ilmestyi paikalle ja survoi suuhuni astmapiipun. Iso kiitos hänelle, sillä hetken päästä pystyin jatkamaan matkaa. Auringonnousuta jouduin kuitenkin nauttimaan yksin ja kylmissäni, sillä loppuporukkamme oli kiivennyt viimeiselle nyppylälle asti mutta itse päätin jäädä 200 metriä alemmas tehdylle näköalatasanteelle heikon oloni takia. Auringonnousu oli kuitenkin mahtava ja vielä hienommat oli vuorelta nähtävät näkymät! Alas kapuaminen tuntui olevan vielä vaikeampaa kuin ylöspääseminen, sillä se vaati aikamoisia teräsreisiä. Kaikilla taisikin täristä jalat siihen malliin kun vihdoin pääsimme alas vuorelta noin 8 aikaan aamulla.
 |
| Näkymiä huipulta |
 |
| Innokas kiipeilijä |
 |
| Jos oikeen tiristää niin näkee kuinka kraaterista nousee savua |
 |
| Vihdoin alhaalla! |
Arki meillä pyörii täällä niin kuin aikaisemminkin. Skootterilla mennään joka paikkaan ja liikenne on ihan hullua. Täällä ei paljon välitetä kaistaviivoista eikä siitä, kumpaan suuntaan kaistaa on tarkoitus kulkea. Autot ovat niitä pahimpia ja itsekkin olen yhden kolarin ajanut juuri auton takia. Katsotaan kuinka Suomessa on vielä liikennesäännöt hallinnassa kun täällä määrä lähinnä viidakonlaki. Poliisit eivät ole enää pysäytelleet onneksi ja sen suhteen saa ajella aika huoletta. Kiinnostus koulua kohtaan on kaikilla täysi nolla mutta eipä tuotakaan ole enää kuin kaksi viikkoa jäljellä. Aikalailla on bucket listin saanut täällä täytettyä ja ihan hyvillä fiiliksillä ainakin itse olen täältä Suomeen tulossa. Katsotaan nyt kun Helsinki-Vantaan lentokentältä pääsee ulos ja Suomen kylmän raikas ilma lyö kasvoille, että alkaako paluu kaduttamaan samantien.
 |
| Täältä on aina mukava etsiä omaa skootteria |
Ajattelin vielä kertoa vähän balin hintatasosta jos se sattuu teistä jotakin kiinnostamaan.
Skootteri kuukaudeksi 40e
Litra bensaa melkein 50 senttiä
Paikallinen ruoka-annos 1-3e
Länkkäri ruoka-annos 2-7e (toki kalliimmallakin saa)
Meidän villa kuukaudessa 2390e
Iso kalja (0,6l) alle 2e
Smirnoff ice 1,5e
Halvin viinipullo 10e
Surffilaudan vuokra 3,5e
Tunnin hieronta n.4e
Huomenna lähdemme Nusa Lembonganin saarelle kolmeksi yöksi. Suunnitelmissa on ainakin sukeltaa kun siihen on vielä mahdollisuus. Tarkoituksena olisi pulikoida Mantojen kanssa, jotka saattavat kasvaa jopa viisi metrisiksi. Aivan huikeeta, odotan innolla!
-Noora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti